"Lapsenmittainen päiväkoti!

Sompion päiväkodin toiminta- ajatuksena on tukea lapsen yksilöllistä ja sosiaalista kasvua yhteistyössä vanhempien kanssa, yhdessä sovittujen tavoitteiden mukaisesti.

Toimintavuoden keskeiset tavoitteet ja painopisteet:
    • Leikki on keskeinen pedagoginen toimintatapa
    • Lasten osallisuus ja osallistuminen
    • Liikkuminen sisällä ja ulkona päivittäin
    • Arviointi ja dokumentointi

Lapset osallistuvat toiminnan suunnitteluun ja toteutukseen. Lapset oppivat asioita yhteistoiminnallisesti, itse tekemällä, tutkimalla ja ihmettelemällä. Lähtökohtana on lapsen oma kulttuuri, ajatukset, kiinnostukset, oma ilmaisu ja leikki.

Aiheisiin syvennymme lähiympäristön ja luonnon, kielen tukemisen, monikulttuurisuuden, musiikin, taidekasvatuksen, leikin ja liikunnan kautta. Kaikissa ryhmissämme on käytössä digitaaliset portfoliot pedagogisen toiminkulttuurin kehittämisen tukena.  

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä