HI 9, Elokuvakurssi 2, numeroarvostelu tai suoritusmerkintä
Kurssille pääsee, kun on suorittanut elokuvakurssi 1:n. Kurssin tarkoituksena on käyttää hyväksi edellisellä kurssilla saatuja tietoja. Kurssilla katsotaan kokonaisia elokuvia. Kurssi suoritetaan yhtäjaksoisena elokuvamaratonina (24-26 tuntia) yhden viikonlopun aikana. Kurssilla suoritettavat kirjalliset tehtävät määrätään kurssin alussa. Hyvissä ajoin ennen kurssin alkamista ilmoitetaan katsottavien elokuvien genre (esim. scifi, draama, rakkaus, toiminta, sota, komedia, musikaali, länkkäri, animaatio yms.), jonka kehitystä seurataan alusta tähän päivään. Kurssista saa suoritusmerkinnän.