Fantasiakertomus
Äidinkielen oppikirjasta aukeamalta 72-73 löytyvät fantasiakertomuksen kirjoitusohjeet. Ohjeet käydään tunnilla läpi, samoin kuin esimerkkejä eri tyylisistä fantasiakertomuksista.
Laadi yksin tai yhdessä parin kanssa Pedanetiin kertomustanne varten suunnitelma, jossa kerrotte seuraavat asiat:
1) Fantasian laji
2) Päähenkilöt ja ainakin kaksi sivuhenkilöä
3) Päähenkilön tehtävä tai ongelma
4) Fantasiamaailma
5) Mahdolliset taikaesineet ja taiat
6) Portti, eli siirtymä fantasiamaailmaan
7) Vastoinkäymiset ja ratkaisut
Kun suunnitelma on valmis, voit(te) ryhtyä kirjoittamaan tekstiä. Suunnitelma ja kertomus tulevat samaan tiedostoon Pedanetiin.
HUOM!
-kirjoitelmassa tulee olla kappalejako (muistele, miten kappalejako toimii)
-kirjoitelman vähimmäispituus on 30 virkettä tai 40, jos teet parin kanssa
-kun teksti on valmis, käy läpi mahdolliset pilkkuvirheet, yhdyssanat, isot alkukirjaimet ja huolehdi, että jokaisessa lauseessa on predikaatti

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia lähettää mitään.