Nopea lukeminen perustuu ortografiseen sanantunnistukseen eli ns. kokosanalukemisen tekniikkaan: näemme sanan ja tunnistamme sen ikään kuin kuvana tai ikonina. Normaali lukija ei mitenkään koodaa eli lue tavallisimpia sanoja, vaan tunnistamme ne kokonaisina sanahahmoina. Vasta sitten kun sana on meille kovin vieras ja vaikea, joudumme ottamaan käyttöön hitaampia lukustrategioita, kuten tavuittain tai äänteittäin koodaamisen. Esimerkiksi sanat ’leipä’ tai ’auto’ eivät edellytä koodaamista – ne sijaitsevat muistissamme kokonaisina sanahahmoina. Sen sijaan vaikkapa sana ’setyylipyriniinikloridi’ edellyttää useimmilta sanan koodaamista – jos ei kirjain kirjaimelta niin ainakin jonkinlaisissa paloissa.

Joillakin silmäilysanavarasto on kuitenkin kapea – varsinkin dyslektikoilla. Seuraava peli harjaannuttaa kokosanalukemista ja nopeaa sanantunnistusta.

Pöydällä on iso pakka pahvikortteja, joissa on kaikenlaisia sanoja: pitkiä, lyhyitä, helppoja, vaikeita. Kortit ovat nurinpäin (Kuva 1).

Pöydällä oikein päin on toisenvärisiä kategoriakortteja (kuva 2).

Opiskelijat kääntävät pakasta sanakortteja vuoron perään. Kun uusi sana kääntyy, pitää pelaajien nopeasti päättää, mihin kategoriaan sana kuuluu, ja laittaa käsi sen kategoriakortin päälle. Se, kenen käsi jää alimmaiseksi, saa sanakortin itselleen.

Lopuksi lasketaan itselle kertyneet kortit. Suurimman pakan omistaja on voittaja.