"Mä luen aika hitaasti, ja sitte ku mä oon päässyt jonkin pitkän virkkeen tai kappaleen loppuun kato, ni mä en enää yhtää muista, mitä siinä alussa sanottiin."

Opiskelija kertoi ongelmakseen, ettei hän löydä tekstistä sitä punaista lankaa. Kun hän pääsee tekstin loppuun, hän ei enää muista, mitä siinä oikeastaan sanottiin. Ongelma on tyypillinen dyslektikolle.

Sain idean punaisesta langasta. Hankin kerän punaista paperinarua. Opiskelijalle siitä leikattiin puolentoista metrin pätkä. Opiskelija sai lukemistehtävän. Aihe valittiin hänen kiinnostuksensa mukaan; artikkeli käsitteli vuorotyön haittoja.

Ohjasin opiskelijaa lukemaan kappaleen kerrallaan. Jokaisesta kappaleesta hän kirjoitti ikään kuin otsikoksi pienelle lapulle avainsanat tai ydinvirkkeen. Kun koko artikkeli oli näin käyty läpi, laput rei’itettiin ja pujotettiin punaiseen naruun.

Tämän jälkeen opiskelija laittoi alkuperäisen tekstin pois käsistään, ja esitteli artikkelin punaisen langan eli keskeisen sisällön muille opiskelijoille narun ja lappujen avulla. Esittely onnistui hyvin. Myöhemmin opiskelija kirjoitti vielä artikkelista lyhyen referaatin tekemänsä narutiivistyksen avulla.

Reflektiossaan opiskelija hämmästeli sitä, että tehtävä oli onnistunut. Koulussa hän ei ollut koskaan onnistunut tehtävissä, jossa piti tehdä tekstistä tiivistelmiä suullisesti tai kirjallisesti.

Mikä nyt onnistumista selitti, sitä on vaikea varmasti sanoa. Ehkä keskeinen tekijä oli kuitenkin se, että tekstin punainen lanka tehtiin konkreettiseksi, käsin kosketeltavaksi, ja lukemistehtävä toiminnalliseksi.