Tärkeää!

LUKUHAASTE 5.10. - 5.11.26
Käy merkitsemässä lukemasi kirjat tänne

- Arviointikansiot jaettu kotiin 9.10. Palautus opelle loman jälkeen allekirjoitettuina.

- Lukudiplomivihkot ohjeineen ja tehtävineen laitettiin kuntoon reilu viikko sitten. Nyt ei siis muuta kuin homma käyntiin! Kirjaesitelmän ohjeet liimataan vihkoon myöhemmin. Ensimmäisen kirjan ja tehtävien tavoitepäivä on viimeistään 30.10.

- Matematiikassa olemme aloittaneet kertotaulujen tehotreenit. Ensimmäinen kertotaulutesti pidetään to 8.10. ja uusinnat tarvittaessa torstaisin. Periaate on viidenneltä luokalta tuttu: kertotaulut 0-10, 45 laskua, aikaa 3 min. Tavoitteena saada vähintään 42 kertolaskua oikein. 

- Liikunnassa ma 5.10. suunnistusta Savonmäessä. Suunnistamme myös pienellä sateella, joten valitse jalkineet ja vaatteet / vaihtovaatteet sen mukaan.

- Syyslomaa vietämme viikolla 42. Viikolla 43 alkaa jakso 3. Tähän tietoon 6B:n lukkarissa ei tule muutoksia päivien aloitus- tai lopetusajoissa. Tehdään luokassa lukkarit tarkemmista tuntien paikoista ennen syyslomaa.

- Opevälkät alkavat syysloman jälkeen.

Yrityskylä ma 7.12. klo 9-14.20