Vihreä lippu
Vihreä lippu
Puuppolan koulussa Vihreä lippu -toiminta alkoi syksyllä 2008. Koulussamme toteutetaan laadukasta ympäristökasvatustyötä ja olemme olleet jo vuodesta 2011 Vihreän lipun kestävällä tasolla. Suomen Vihreä lippu on osa kansainvälisen ympäristöjärjestön FEE:n Eco.Schools –ohjelmaa. Vihreitä lippuja liehuu eri puolilla Eurooppaa tuhansien koulujen saloissa, Suomessa Vihreä lippu –kouluja ja muita yhteisöjä on noin 300.
Vihreässä lipussa on olennaista:
Lasten ja nuorten osallistuminen
Syksyisin Puuppolan koulun oppilaat äänestävät luokistaan (luokka-asteet 1-6) kaksi edustajaa yhdistettyyn tehtävään: Vihreä lippu -raatiin ja oppilaskunnan hallitukseen. Raati ja hallitus, eli OV-hallitus, kokoontuu säännöllisesti, suunnittelee, toteuttaa ja arvioi koulun Vihreä lippu -toimintaa. Lisäksi raatilaisten tehtävänä on välittää kokoontumisien anti omalle luokalle ja innostaa kaikkia toimimaan kestävän kehityksen mukaisesti. Jokaisessa luokassa on oma OV-hallituksen ilmoitustaulu, johon luokan edustaja tuo tiedotteita kokouksista. Ilmoitustaulun yhteydessä on myös viestikuori. Siihen kaikkien luokan oppilaiden on mahdollista kirjoittaa oma ehdotuksensa tärkeäksi kokemastaan aiheesta, johon OV-hallitus voi tarttua kokouksissaan.
Konkreettiset teot koulun ympäristökuormituksen keventämiseksi
Vihreän Lipun teemoihin kuten energia, liikunta, jätteet ja liikenne liittyen edustajat järjestävät säännöllisesti koulussa erilaisia tapahtumia ja tempauksia, kuten biojätteettömän viikon, viikon, jolloin tarkkaillaan valojen käyttöä luokissa, erilaisia välituntikisailuja ja paljon muuta.
Kestävän kehityksen kasvatuksen saaminen osaksi jokapäiväistä arkea
Koulussamme on oppilaskunta, Vihreä lippu -raati sekä Liikkuvan koulun välkkäritoimintaa. Näiden kautta oppilailla on mahdollisuus osallistua ja osallistaa toinen toistaan kestävän kehityksen teemojen mukaiseen yhteisöllisyyteen. Koulussamme toteutetaan kummioppilas- ja välkkäritoiminnan lisäksi siisteys- ja tapakasvatusta. Oppilaat kisailevat luokkien välisestä paremmuudesta siisteydessä ja ovat vastuussa omalta osaltaan käytävien ja luokkien siisteydestä. Ruokailun päätteeksi 5.-6. -luokkalaiset ovat pyyhkineet ruokalan pöydät. Itsenäisyyspäivän juhlaruokailun tarjoiluvastuu on oppilailla. Koulun seinillä komeilevat Vihreä lippu -toiminnan aikana muovautuneet meidän koulun Vihreä lippu –säännöt, joita noudatamme koulun arjessa koko koulun voimin.
Pitkäjänteisyys ja suunnitelmallisuus
Puuppolan koulun ympäristöohjelma rakentuu OV-hallituksen valitseman, vuosittain vaihtuvan Vihreä lippu -teeman ympärille. Ohjelman avulla oppilaista kasvatetaan ympäristötietoisia ja kestävään elämäntapaan sitoutuvia toimijoita. Koulun hyvinvointioppimista toteutetaan Vihreän lipun ja Liikkuvan koulun puitteissa.
Ympäristöohjelman keskeisinä tavoitteena ovat osallisuus ja yhteisöllisyys. Nämä toteutuvat Vihreä lippu -suunnitelman mukaisesti. Luokanopettajat suunnittelevat tiimeittäin oman luokkatason sisällöt Vihreä lippu -teemojen mukaisesti. Koulu raportoi keväisin Vihreä lippu -toiminnastaan FEE Suomelle.