Syksy 2019

Hiirten Agility-kisat

Lapset ompelivat innolla itselleen, jokainen omanlaisensa hiiren ja pidimme niille Agility- kisat. Kilpailimme taitoradalla sekä sitä kenen hiiri liukui pisimmälle. Ennen kisaa otimme kilpailijoista ryhmäkuvan.

Retkella

Kävimme lähimetsässä eväsretkellä ja leikkimässä kymmentä tikkua laudalla. Lapsista oli oikein hauskaa mennä piiloon puiden ja pensaiden taakse, aikuiset toimivat etsijöinä. Retkellä aika kului nopeasti.

Hiekkakasaleikkejä

Vielä lapset jaksavat hiekkakasallakin touhuilla. Saimme uusia lapioita ja järjestimme niillä kaivamis-kisan.

Lisäksi olemme pelanneet ja leikkineet paljon ulkona. koska on ollut niin hienot kelit! Olemme leikkineet erilaisia hippaleikkejä , rosvoa ja poliisia, viimeinen pari uunista ulos-leikkiä, heittäneet frisbee golfia , nurkka jussiakin leikittiin yms.. paljon myös lasten ehdotusten mukaan.

Kuvia syksyn askarteluista

Tänä syksynä on askarreltu jo oma dino, jolle lapset keksivät nimen sekä lehti, josta kurkistaa matonen...
Lisäksi meillä kävi opiskelijoita ohjaamassa syksyinen metsä -taideteoksen tekemisessä.