Kansainvälisyystoiminta 2017-2018
Kansainvälisyystoiminta 2018
3.4.2018 JAMK:n logistiikan koulutusohjelman vietnamilainen opiskelija Nhu Hoang vieraili kaksi tuntia Kielikahvila-lyhytkurssilla Mankolan koulussa . Kielikahvilan 24 oppilasta kuunteli tunnin aluksi Nhun esityksen vietnamilaisuudesta.Toisella tunnilla tehtiin vietnamilaisia leipiä.Vierailijan englannin kielen taito oli erinomainen ja hän oli valmistellut esityksensä hyvin.
Aluksi Nhu opetti meille vietnamilaisen tervehdyksen ja kyseli oppilailta, mitä he tietävät Vietnamista. Missä maanosassa Vietnam sijaitsee? Onko se kylmä vai kuuma paikka jne.
Nhu esitteli vietnamilaisia aakkosia, joista ”puuttui” meille tuttuja kirjaimia, mutta esim. A-kirjaimia oli kolme erilaista.
Nhun esityksen teemana oli ”My Vietnam”. Hän näytti kartalta, missä päin Vietnamia hän asuu ja mitkä asiat tekevät hänestä vietnamilaisen. Hän näytti kuvia myös ystävistään ja perheestään. Hän kertoi, että vietnamilaisille oma perhe on todella tärkeä.
Hän kertoi myös oman nimensä taustaa ja yleensäkin nimien merkityksestä vietnamilaisille. Meille tärkeä opetus oli mm. se, että Vietnamissa sukunimi tulee aina ennen etunimeä, koska suku on heille kaikkein tärkein. Oma nimi ei ole niin tärkeä kuin suvun nimi.
Nhu näytti upeita ruokakuvia ja kertoi, että ruoka on myös tärkeä osa vietnamilaisuutta. Vietnamilaiset arvostavat myös kotimaansa kauneutta, ja se tuli myös todistettua kuvin.
Oli virkistävää kuulla, että Nhun vietnamilaisuuteen kuuluu myös se, että hän osaa nauttia 30-40 asteen kuumuudesta ja massiivisista liikenneruuhkista. Liikenneruuhka on vietnamilaisille vain yksi tapa viettää aikaa yhteisöllisesti: kaikki ruuhkaan juuttuneet ovat menossa jonnekin, ja kaikki ovat jo myöhässä sieltä. Tartutaan siis hetkeen ja nautitaan nykyhetkestä.
Teimme toisella tunnilla Banh mi kep thi –nimisiä suosittuja vietnamilaisia täytettyjä leipiä. Nhu kertoi, että tuo leipä on valittu joskus maailman parhaaksi katuruoaksi. Valmistusta varten meillä oli englanninkielinen lista tarvittavista raaka-aineista, mutta ei varsinaista valmistusohjetta, joten oppilaat joutuivat kyselemään paljon, esim. miten marinadi tehdään. Kiersimme Nhun kanssa molemmat ohjaamassa oppilaita.
Vierailu oli sekä minun että oppilaiden mielestä todella antoisa. Oppilaat ymmärsivät hyvin englantia, mutta vieraalla kielellä puhumiseen he tarvitsivat paljon rohkaisua.
6.4. 2018 Martha Infante, Fulbright -opettaja , Los Angelesista, Kaliforniasta biologian tunneilla
to 3.5. Palestiinalainen yliopistonopettaja ja koulutusjohtamisen jatko-opiskelija Ahkam Assam, tutustui kouluun ja kertoi oppilaille islamista uskonnontunnilla.
Pe 4.5. Tansanialainen kulttuuriantropologi ja kehitysyhteistyön yliopisto-opiskelija Ombeni Osho, tutustui kouluun ja kertoi oppilaille naisten ja tyttöjen asemasta ja koulutuksesta Afrikassa.
Martha Infante Past-President, California Council for the Social Studies
Fulbright Teacher, United States of AmericaLos Angeles Unified School DistrictNiilo Mäki InstituteWhatsApp +13232700588
25.-28.5. Saksan ryhmä Bremenissä oppilasvaihdossa. Yhteysopettaja Annaliisa Häkkinen ja yhteistyökoulu Gesamtschule Bremen Mitte.
Kv-raportti 2017
Jyväskylän kaupunki
Kansainvälinen toiminta
Yhteenveto kansainvälisestä toiminnasta 2017
palvelualue: Mankolan Yhtenäiskoulu
yhteyshenkilö: Marjut Hiltunen
- Asetettu tavoite ja sen toteutuminen
- Päätavoite kansainvälisen toiminnan suhteen vuodelle 2017 oli jatkaa vuoden 2016 kesken jääneitä kv-hankkeita (Nordplus Junior, Bremen-Mankola oppilasvaihto) ja aloittaa uusi Erasmus+-hanke. Lisäksi Mankolan koulu valmistautui vastaanottamaan EduCluster Finland vierailijoita.
- Yleisarvio tavoitteen toteutumisesta.Tavoite toteutui pääsääntöisesti hyvin, tosin muut partnerit Erasmus +-hankkeessa eivät saaneet rahoitusta, joten hanke ei päässyt alkamaan.
- Kansainvälinen toiminta
- Vastaanotetut kansainväliset vieraat ja ryhmät
Etelä-korealaisia opiskelijoita vieraana oppitunneilla tammikuussa.
Fullbright-opettaja Mark Toole pitämässä oppitunteja ja seuraamassa opetusta maaliskuussa
Granadasta, Espanjasta Erasmus-vaihto-opiskelijoita huhtikuussa.
Erasmus kouluissa 2017
EduCluster Finlandin kautta Arabiemiraateista, Dubaista vieraana emiraatteja.
Granadasta, Espanjasta Erasmus-vaihto-opiskelijoita huhtikuussa.
Erasmus kouluissa 2017
18.4. Kielikahvila-lyhytkurssilla oli vieraana espanjalaisia yliopisto-opiskelijoita, joiden kanssa valmistettiin yhdessä tyypillisiä espanjalaisia ruokia. Espanjalaisten opiskelijoiden lisäksi toimintaa ohjaamassa oli myös espanjan opettaja Marjut Hiltunen. Tunneilla käytettiin espanjan ja englannin kieltä.
25.4. Kielikahvila-lyhytkurssilla oli vieraana opettajia ja 10-17 vuotiaita oppilaita Liettuan Kaunasista. Valmistimme yhdessä tyypillisiä liettualaisia ja suomalaisia ruokia. Liettualaiset vieraat kertoivat oppilaille englanniksi omasta kulttuuristaan. Valmistetut ruoat laitettiin tarjolle koulun ruokalaan noutopöytään, ja koko koulun väki sai käydä tutustumassa niihin.
Liettuan Kaunasista The Sapling Academy -vierailu 24.-28.4. Nordplus Junior-hanke
Kiinasta Guongdangista opettajia ja toimittajia 8.5. (EduCluster)
Ukrainalaisia opettajankouluttajia 10.5. (EduCluster)
Educlusterin kautta opetusalan virkamiehiä Hongkongista tutustumassa yläkoulun arkeen 1.-2.9. ja 4.9.2017
The Sapling Academy -hanke liettualaisen koulun kanssa jatkuu. 20 oppilasta eri yläkoulun luokilta ja kolme opettajaa ovat viikon (25.-30.9.2017) vaihdossa Kaunasissa sijaitsevan Akademijos Ugnės Karvelis gimnazija- koulussa Nordplus Junior- apurahan turvin.
9.12. Järjestämme kuudennen luokan ruotsin opiskelijoiden ja heidän ruotsin opettajiensa Marjut Hiltusen ja Seija Shemeikan kanssa Luciajuhlan Pohjola-Nordenin paikallisyhdistykselle koulullamme. Suunnittelemme ja toteutamme oppilaiden kanssa ohjelmaa Pohjoismaiden kulttuuriin liittyen. Ohjelmassa on mm. Lucia-kulkue ja lisäksi oppilaat ohjaavat luciapullien leivontaa kaikille halukkaille. Juhlaan kutsutaan Pohjola-Nordenin jäsenistön lisäksi kaikki koulumme kuudennet luokat ja Ypr-luokkien oppilaat perheineen. Tavoitteena on lisätä oppilaiden kiinnostusta ruotsin kielen opiskelua kohtaan ja tuoda esille Pohjoismaiden kulttuuria. Juhlassa jaetaan myös materiaalia kotiin vietäväksi.
Ana Lopes, portugalilainen opiskelija espanjan tunneilla (Erasmus) 11.12.2017 ja 15.12. 2017
- Järjestetyt kansainväliset tapahtumat, seminaarit ja ohjelmat
- Kansainvälistymiseen liittyvä koulutus (järjestetty tai osallistuttu)
- Kansainväliset hankkeet ja verkostot, joissa olimme mukana
Nordplus Junior-Hanke The Sapling Academy
- Opinto-, tutustumis- ja työmatkat ulkomaille
Nordplus Junior-hankkeen vastavierailu Liettuan Kaunasiin
- Yhteydenpito ja ammattikontaktit ulkomaille
Bremenin kaupunki Saksassa ja siellä oleva yhteistyökoulu
Granadan kaupunki, yhteistyökoulu Ave María de la Quinta
Kaunasin kaupunki Liettuassa, yhteistyökoulu Ugnes Karvelis Gimnazija
- Tärkeimmät kansainväliset tuotetut materiaalit, esitykset ja tuotteet
QR-koodi suunnistus englanniksi Finland100-teemalla ulkomaisille vieraille
- Ideat ja yhteistyömahdollisuudet kansainvälisessä toiminnassa tulevaisuudessa
Yhä edelleen pyrimme hakemaan Erasmus+-hanketta
Otamme vastaan EduCluster-vierailijoita ja jatkamme yhteistyötä Espanjaan ja Saksaan.
- Kansainvälisen toiminnan tavoitteemme sekä painopistealueemme ensi vuonna
EduCluster-vierailut
Espanjaan ja Saksaan suuntautuvat oppilasvaihdot
ETwinning- yhteyksien luominen
Mahdollinen Erasmus +-hanke
- EU-rahoitteiset hankkeet, joissa olimme mukana
The Sapling Academy , Academija Ugnes Karvelis Gymnasium
Kaksivuotinen hanke, jolle on myönnetty 12 400€ liikkuvuuteen
Marjut Hiltunen, Mankolan Yhtenäiskoulu, puh 0504641654
Kv-toiminta 2017-2018
Kansainvälisyystoiminta 2017-2018
Erasmus kouluissa 2017
Ana Lopes, portugalilainen opiskelija espanjan tunneilla 11.12.2017 ja 15.12. 2017
Oppilaskunnan hallitus päätti lahjoittaa taksvärkkikeräyksen tuoton Fidan kautta Mosulin pakolaisille leireille Erbiliin, Irakiin. Kaksi Mosulista paennutta turvapaikanhaikanhakijaa kävi kertomassa kaikille yläkoulun oppilaille Mosulin historiasta, nykytilanteesta ja lahjoituskohteesta.
18.4. Kielikahvila-lyhytkurssilla oli vieraana espanjalaisia yliopisto-opiskelijoita, joiden kanssa valmistettiin yhdessä tyypillisiä espanjalaisa ruokia. Espanjalaisten opiskelijoiden lisäksi toimintaa ohjaamassa oli myös espanjan opettaja Marjut Hiltunen. Tunneilla käytettiin espanjan ja englannin kieltä.
25.4. Kielikahvila-lyhytkurssilla oli vieraana opettajia ja 10-17 vuotiaita oppilaita Liettuan Kaunasista. Valmistimme yhdessä tyypillisiä liettualaisia ja suomalaisia ruokia. Liettualaiset vieraat kertoivat oppilaille englanniksi omasta kulttuuristaan. Valmistetut ruoat laitettiin tarjolle koulun ruokalaan noutopöytään, ja koko koulun väki sai käydä tutustumassa niihin.
9.12. Järjestämme kuudennen luokan ruotsin opiskelijoiden ja heidän ruotsin opettajiensa Marjut Hiltusen ja Seija Shemeikan kanssa Luciajuhlan Pohjola-Nordenin paikallisyhdistykselle koulullamme. Suunnittelemme ja toteutamme oppilaiden kanssa ohjelmaa Pohjoismaiden kulttuuriin liittyen. Ohjelmassa on mm. Lucia-kulkue ja lisäksi oppilaat ohjaavat luciapullien leivontaa kaikille halukkaille. Juhlaan kutsutaan Pohjola-Nordenin jäsenistön lisäksi kaikki koulumme kuudennet luokat ja Ypr-luokkien oppilaat perheineen. Tavoitteena on lisätä oppilaiden kiinnostusta ruotsin kielen opiskelua kohtaan ja tuoda esille Pohjoismaiden kulttuuria. Juhlassa jaetaan myös materiaalia kotiin vietäväksi.
The Sapling Academy -hanke liettualaisen koulun kanssa jatkuu. 20 oppilasta eri yläkoulun luokilta ja kolme opettajaa ovat viikon (25.-30.9.2017) vaihdossa Kaunasissa sijaitsevan Akademijos Ugnės Karvelis gimnazija- koulussa Nordplus Junior- apurahan turvin.
A2 ja B2 kielten lukijat osallistuvat Kielikampuksen kielten päivään 26.9. Jyväskylän yliopiston kirjastolla Euroopan kielten pävä .
Saksan B2-kielen lukijoiden vaihto Saksaan.
Educlusterin kautta opetusalan virkamiehiä Hongkongista tutustumassa yläkoulun arkeen 1.-2.9. ja 4.9.:
2. Ms LEUNG Yvetta, Ruth |
Principal of Homantin Government Secondary School |
History, English, PBL |
3. Mr WONG Kwok-keung (Eric) |
Assistant Principal of Tsuen Wan Government Secondary School |
ICT & STEM |
4. Ms WONG Chui-han (Head Wong) |
School Head of Farm Road Government Primary School |
Math, Languages, Music, Art, Crafts, PE |
5. Ms LI Siu-mei (Karen) |
Deputy Head of Kowloon Tong Government Primary School |
Languages |
6. LEUNG Kin-yi |
SMKMCF Ma Ko Pan Memorial College |
Physics |
7. TSE Siu-wah (Florie) |
Jockey Club Ti-I College |
Visual arts or subjects related to creativity |
8. WEI Li, Dixon |
Baptist Wing Lung Secondary School |