Asiakasraadin alueellinen tapaaminen Haukkamäen päiväkodissa keskiviikkona 26.4.2017 klo 18 - 20

Asiakasraati on käsitellyt tämän toimintavuoden aikana Jyväskylän uuden vasun teemoja monipuolisesti erilaisin toimintavoin. Kevään viimeisen alueellisen tapaamisen teemana olivat vuorovaikutustaidot ja digitaidot.

Aikuiselta vaaditaan paljon herkkyyttä olla läsnä oikealla tavalla lasten välisissä vuorovaikutustilanteissa. Lapset tarvitsevat paljon aikuisen tukea oppiakseen vuorovaikutustaitoja. Lapsen tulee saada ilmaista kaikkia oloja, uskaltaa kertoa asioistaan ja olla oma itsensä. Aikuisen tehtävä on ohjata lasta kanavoimaan tunteiden osoittamista. Tarvitaan myös paljon vuoropuhelua vanhempien ja varhaiskasvatuksen henkilöstön välillä.

Lasten digitaitojen esittely koettiin mielenkiintoiseksi. Aikuiset saattavat nähdä laitteet ongelmaksi, mutta lapset eivät koe asioita samoin. Laitteita voidaan hyödyntää monipuolisesti ja niiden oikea käyttäminen on tämän päivän tapa opetella myös vuorovaikutustaitoja. Laitteita ei käytetä vain pelaamiseen, vaan ne ovat välineitä lasten monipuolisessa toiminnassa, yhteisessä leikkien suunnittelussa ja ongelmien ratkaisuissa.



Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä