Poika joka pelastui

Tekijä: veikko wannas
Leon Leyson

Kirjan kirjailija juutalainen Leon Leyson vanhalta nimeltään Leib Lejzon. Syntyi 1929 Puolan Narewkassa ja hän oli vasta kymmenvuotias natsien vallatessa Puola vuonna 1939. Kirja kertoo elämästä juutalaisvainojen aikaan Puolassa ensin Krakovan Getossa ja myöhemmin Plaszówin keskitysleirille. Miten poika pelastui selviää ainoastaan lukemalla kirja. “Kuulin laukauksen ja sitten toisen. Tunsin luodit viuhuvan korvani ohi, ennen kuin se lävisti seinän takanani. Sydän pamppailen sukelsin lähimmän rakennuksen ovisyvennykseen. Oliko minuun osunut? Mistä tietäisin sen? Minulle oli kerrottu, ettei ihminen tuntisi saamansa osumaansa lainkaan.” “Kun tuli pimeää, kuulimme pihalta miehen äänen, joka sanoi” Tilanne on rauhoittunut. Voitte tulla esiin.” Kohtasin äitini katseen. Hän tuskin kuiskasi kuuluvasti:“Ei.” Ymmärsin heti. Se saattoi olla ansa. Pysyimme paikoilamme.” “Eräänä päivänä, kun kannoin suurta kiveä, liukastuin särkyneeseen hautakiveen ja sain pahan haavan jalkaani. Minun piti mennä leirin sairasosastolle sidotuttamaan se. Myöhemmin kuulin, että Plaszówin komendaatti, ss Hauptstrumführer Amon Göth, oli tullut sairasosastolle hiukan minun lähtöni jälkeen ja ampunut kaikki potilaat, noin vain ampunut joka ikisen heistä ihan vain, siksi että häntä sattui huvittamaan. Jos olisin jäänyt vielä vain pariksi minuutiksi, minut olisi teloitettu toisten mukana. Kuultuani tapahtuneesta, että kävi miten tahansa, en koskaan enää menisi sairas osastolle.

Kirjassa on 246 sivua.

Suosittelen kirjaa kaikille keitä pieni raakuus ei haittane.

Loistava***** 

Toinen maailmansota, juutalaisvainot, kauhu ja jännitys

 

 

 

 

 

 

Kommentit

Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin