KUMU - Kulttuurit ja yhteisöt muuttuvassa maailmassa
Kumun opiskelijoiden portfoliopolku
Kumussa opiskelun aikana rakennat itsellesi portfoliota, joka on oman osaamisen tunnistamisen ja kehittämisen työkalu, josta on hyötyä myös työnhaussa.
Kandivaiheessa puhutaan enemmän oppimisportfoliosta ja maisterivaiheessa siirrytään työstämään osaamis- ja näyteportfoliota. Keskeistä ei ole portfolion muoto, vaan sen merkitys on pikemminkin reflektiivisessä, oppimista ja oman osaamisen tunnistamista syventävässä prosessissa.
Opintojen aikana keräät “matkamuistiinpanoja” oppimiskokemuksistasi sekä urasi kannalta keskeisistä tietojen ja taitojen karttumisesta.
Portfoliossa omaa oppimista pohditaan erityisesti kulttuurien tutkimuksen asiantuntijuuden kehittymisen kautta. Kulttuurien tutkimuksen asiantuntijuuden osaamisalueet auttavat sinua kirkastamaan omia tavoitteitasi sekä sanoittamaan hankkimaasi osaamista myös mahdollisia työnantajia varten.
Päiväkirjasi on henkilökohtainen ja yksityinen, ja jaat siitä opettajille vain itse määrittelemiäsi kohtia. Opettajien antamien tehtävien lisäksi kannattaa kirjoittaa myös muista merkittävistä oppimiskokemuksista, joita sinulle kertyy opintojesi aikana. Esimerkiksi vapaasti valittavat opinnot tai vapaa-ajan toiminta voivat olla tärkeitä ammatillisen identiteetin kehittymisen kannalta.
Portfoliota työstetään sekä ohjatusti että itsenäisesti. Ohjattua työskentelyä tehdään osana eri kursseja:
- Opintojen suunnittelu –kurssit (I ja II)
- Kulttuurialan työelämä -kurssi
- Maisterivaiheessa Kulttuurialan asiantuntijuus –kurssilla KUMU:n työelämäpolut ainekset kootaan yhteen ja tuotetaan työkalut työnhakua ja työelämään siirtymistä varten. Kulttuurialan asiantuntijuus otetaan haltuun teoreettisesti ja omaa osaamista reflektoiden.