LOGO-kilpailu marras-tammikuussa 2018-19

Meidän koulun kahden (2) logoehdotuksen valinta

Erasmus+ hanke DEciDE! On alkanut ja nyt meidän pitäisi saada ehdokkaita oman koulun sisäiseen logo-kilpailuun. Koulumme logokisan 2 eniten ääniä saanutta logoa lähetetään projektin logo-kilpailuun, johon mekin pääsemme osallistumaan tammikuussa.
Logoehdotuksen voi tehdä kuka hyvänsä 6.-9. -luokkien oppilaista, toteutustapa on vapaa ja meidän voittajalogoista lähetetään kuva eteenpäin.
Kriteerit logolle:
-kaikkien kumppanimaiden (Saksa, Kreikka, Kypros, Ranska, Portugali ja Suomi) liput on oltava esillä
-projektin aihe eli demokratia pitää olla jotenkin logossa esillä
-Eurooppa/EU pitää myös olla siinä esillä
- projektin nimi tulee olla oikein kirjoitettuna eli DEciDE!

Toteutustapa on vapaa, mutta muista nämä: Voit piirtää, mutta muista käyttää selkeitä värejä ja pintoja, jotta kuva näyttää hyvältä myös kopioituna. Työn voi tehdä myös tietokoneen kuvankäsittely tms. ohjelmalla.

Logoehdotuksia tehdään osittain oppituntienkin puitteissa, mutta jos et ole vaikkapa valinnaiskuviksessa, niin voit tehdä oman logoehdotuksesi ihan omatoimisestikin!!

Aikataulu:
-PALAUTA oma logosi opolle 5.12. mennessä, tai opet tuo logoehdotukset minulle
-pe 7.12 koulumme kv-tiimi katsoo kaikki kriteerit täyttäneet työt kasaan
-ma - ke 10.-12.12 kaikki logot laitetaan seinälle, josta jokainen oppilas voi tutustua logoihin 3 päivän ajan
-to 13.12 pidetään vaalipäivä eli jokainen oppilas saa äänestää yhtä suosikkilogoaan
-kaksi eniten ääniä saanutta logoa valitaan koulumme edustajiksi projektin logokisassa ja näiden tekijät palkitaan juhlallisesti! ☺

Apua ja neuvoja saa kysyä DEciDE! -tiimiltämme: Sanna P, Mika S, Arto, Eeva, Lisa, Johanna E, Päivi ja Katja.