7LK

Hyvinvointiyhteistyö paikallisten toimijoiden kesken

Oppilaat tutustuvat ja tekevät yhteistyötä paikallisten nuorisotoimijoiden kesken. Yhteistyössä ovat mukana Paanan koulu, Jokioisten Nuorisotoimi sekä Jokioisten Seurakunta.

Oppilaat ovat aktiivisia toimijoita yhteisössä ja tuovat oman työpanoksensa koulun ulkopuoliseen arkeen osallistumalla ja suunnittelemalla omaa toimintaansa. Oppilaat osallistuvat valtakunnalliseen linnunpönttöhankkeeseen rakentamalla linnunpönttöjä ja viemällä pöntöt koulun lähimetsiin. Nuoret suunnittelevat itselleen vapaa-ajan toimintaa Jokioisten nuorisotoimen kanssa ja osallistuvat seurakunnan toimintaan seurakunnan järjestämän pääsiäisohjelman muodossa.

Keskiviikkona oppilaat tutustuvat satavuotisen suomen taidehistoriaan kuvataiteen keinoin. Torstaipäivä on liikuntapäivä ja varustuksen tulee olla ulkoliikuntaan sopiva. Varustuksen tulee olla käytön kestävä koko viikon aikana. Oppikirjoja ei tarvita koko viikonaikana.

Viikon aikana tapahtunut toiminta dokumentoidaan valokuvin ja tekstein. Tekstit ja kuvat kasataan yhteiseksi dokumentiksi peda.nettin.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä