Vuosikertomus 2021
Vuosikertomus 2021
Jokioisten kunnan Lukujuttu-työryhmän toimintaa vuonna 2021
Lukujuttu-työryhmässä on ollut edustus kunnankirjastosta, varhaiskasvatuksesta, esiopetuksesta ja peruskoulusta. Varhaiskasvatuksen ja esiopetuksen edustajina ovat olleet Anu Nokkala ja Leena Simola, Miinan koulusta ovat työryhmässä olleet Tuula Peltonen, Heli Rantala ja Maarit Sirén, Paanan koulun alakoulusta Leena Vainio ja yläkoulusta Sari Huiko ja Leena Pienräihä. Kunnankirjastosta työryhmässä on toiminut Pauliina Hartikainen. Sivistystoimenjohtaja Jari Sillanpää toimii työryhmän ohjaajana.
Lukujuttu-ryhmä kokoontui vuoden 2021 aikana kaikkiaan viisi kertaa. Korona-aika ja sen mukanaan tuomat rajoitukset vaikeuttivat työryhmän työskentelyä ja erilaisten tilaisuuksien järjestämistä. Joitain omia lukemiseen liittyviä tapahtumia on voitu järjestää kouluilla ja päiväkodeissa. Samoin on osallistuttu valtakunnallisiin hankkeisiin.
Lukeminen ja lukutaito ovat Jokioisten kunnan koulutuslautakunnan päätöksen mukaisesti koulutuksen painopistealueita. Työryhmän tavoitteena on pohtia keinoja, joilla saadaan lapset ja nuoret ja heidän perheensä ymmärtämään lukemisen merkitys ja joilla saadaan lapset ja nuoret lukemaan. Ryhmä on katsonut tärkeäksi myös opettajien ja vanhempien kouluttamisen, opettajille ja vanhemmille tiedottamisen erilaisista valtakunnallisista hankkeista ja innostamisen lukemiseen.
Jokioisten kunta haki vuonna 2020 opetus- ja kulttuuriministeriön erityisavustusta, joka on suunnattu lukemisen kulttuuria ja lukutaitoa vahvistaviin toimenpiteisiin. Erityisavustuksella on hankittu varhaiskasvatukseen ja 1.-2.-luokkalaisille Lukulumo-kuvakirjapalvelu kolmeksi vuodeksi, vuodet 2021-2023. Lukulumo otettiin käyttöön alkuvuodesta 2021. Kokemukset Lukulumosta ovat olleet hyvin myönteisiä.
Kunnankirjasto on järjestänyt eri luokka-asteille kirjastonkäytön opetusta. Kirjasto on järjestänyt myös kirjailijavierailuja ja kirjavinkkausta kouluihin. Kirjailija ja äidinkielen opettaja Jyri Paretskoi vieraili kirjaston järjestämänä etäyhteydellä 9. luokkalaisten luona. Toimittaja Maria Pettersson vieraili Paanan koululla kertomassa kirjastaan Historian jännät naiset syyskuussa. Kirjavinkkari Anu Lehtonen – Sonkki esitteli Paanan 6.-luokkalaisille nuortenkirjoja. Yksi kunnankirjaston ja koulujen yhteistyömuodoista on Lukudiplomi. Lounakirjastojen organisoimana ekaluokkalaisille jaettiin kirjat elokuussa. Kirjaston järjestämät kirjakassit ovat kiertäneet perhepäivähoidossa.
Miinan koulussa järjestettiin ennen Runebergin päivää aiheeseen liittyvää puuhaa oppilaille. Toiminnallisella runopolulla oppilaat lukivat runoja ja laskivat mäkeä lähimetsässä. Lisäksi Mauri Kunnaksen Koiramäen Martta ja Ruuneberi-kirjoja sai varata luokan käyttöön. Kirjasta oli tehty ristikkotehtävä. Loppukeväällä osa koulun luokista osallistui Lue ja liiku Huuhkajat lentoon -kampanjaan. Syksyllä vietettiin Lukujuttuja-viikkoja, jolloin yhdistettiin ajankohtaiset eläintenviikko, elokuvaviikko ja lukutaitoviikko. Yhteistyössä koulun oppilaskunnan kanssa liikuntasaliin oli rakennettu lukumajoja. Oppilaille oli tehty lukubingo ja jokaiselta luokalta osallistuneiden kesken arvottiin elokuvaliput.
Osa päiväkotien lapsista osallistui kevään aikana lukuhaastebingoon. Bingossa luettiin eri aiheisiin liittyviä kirjoja ja kiinnitettiin huomiota nimenomaan lukukokemukseen. Kaikkien osallistuneiden kesken arvottiin kirjapalkintoja. Päiväkodeissa käytettiin Lukulumo-sovellusta yhteisissä hetkissä, ja lapset lukivat kirjoja Lukulumosta myös itsenäisesti. Syysloma oli jälleen lukuloma päiväkodeissa. Silloin jokainen eskarilainen luki Lukulumo-sovelluksesta kirjan. Tuosta kirjasta tehtiin esittelyjulisteita päiväkodin seinille. Pohdimme kirjojen päähenkilöitä ja lapset saivat esitellä toisille, miten juuri oman kirjan päähenkilö liikkui.
Loppuvuodesta 2020 Jokioinen liittyi mukaan Lukeva kunta -verkostohankkeen Lukuliikettä kuntiin! -verkostoon. Verkostossa on mukana 24 kuntaa. Toiminta käynnistyi vuoden 2021 alussa. Osallistuimme Lukeva kunta -verkostohankeen järjestämiin verkkoluentoihin lukutaidosta ja lasten ja nuorten innostamisesta lukemiseen.