Lukujuttu ke 3.2.2021
Aika: 3.2.2021 klo 15-16.30
Teams-kokous
Läsnä:
Leena Pienräihä (pj.)
Pauliina Hartikainen
Anu Nokkala
Heli Rantala
Leena Simola
Maarit Siren
Leena Vainio
Sari Huiko (siht.)
1. Leena Simola kertoi Lukulumo-tunnusten tekemisestä Miinan koululla. Tunnukset on tehty ja Lukulumo-sovelluksen käyttö on jo saatu hyvään alkuun. Oppilaiden huoltajia on tiedotettu, jotta sovellus saataisiin käyttöön myös kodeissa. Anu Nokkala kertoi, että päiväkodissa Lukulumon käynnistäminen on alkamassa pikapuolin. Aiemmin sovittu Lukulumon webinaari ei ilmeisesti toteutunut, mutta onneksi YouTubesta löytyy hyviä ohjevideoita.
2. Lukutyöryhmä osallistui ma 1.2.2021 Sanna Paljakan Lukuliikettä kuntiin -kokoukseen, jossa esitettiin pyyntö tehdä koontia työryhmän tekemästä työstä heidän käyttöönsä. Keskusteltiin koonnin toteuttamistavasta ja aikataulusta. Päätettiin, että jäsenet tahoillaan kirjaavat Teamsiin joitain toteutuksia talvilomaan mennessä.
3. Keskusteltiin mahdollisuuksista tiedottaa ja markkinoida Lukulumoa Miinan koulun somessa ja Forssan Lehdessä. Pauliina Hartikainen tiedotti Lukujuttuun liittyvistä hankkeista kuten lukukasseista.
4. Keskusteltiin, mitä uutta toimintaa voitaisiin kehitellä. Iltasatukirjahylly on 25 kirjan kokoelma, jonka käyttöä Jokioisilla mietittiin. Tämä vaihtoehto voisi sopia hyvin kokeiluun Lukuviikolla huhtikuussa. Mietittiin, onko tämän toteuttaminen korona-aikana haasteellista. Ajatus voisi olla käyttökelpoinen myös syksyllä, jos kevään aikana ei ole mahdollista toteuttaa.
5. Lukujutun vuosikertomusta ja vuosikellon alustavia versioita muokataan. Niiden työstämistä jatketaan.
6. Opetus- ja kulttuuriministeriön avustus (6 500€) on käytettävä ennen vuotta 31.7.2022. Keskustelua avustuksen käyttämisestä jatketaan myöhemmin.
7. Keskusteltiin Lukujutun kokouksissa Teams-sovelluksen hyödyntämisestä jatkossa. Leena Pienräihä ehdotti, että Teamsia hyödynnetään edelleenkin ryhmän toiminnassa. Pedanetissa toiminta on julkista, Teamsissa asioista, linkkejä jne. jaetaan ja työstetään ryhmäläisten kesken.
8. Pauliina Hartikainen tiedotti Lukuliikkeen isosta, valtakunnallisesta hankkeesta. Lasten ja nuorten kirjastotyöryhmä vie Lounakirjastoissa eteenpäin ”Lapselle oma kirja” -hanketta, jonka puitteissa ekaluokkalaisille annettaisiin oma kirja. Lounakirjastoilla pohditaan, mikä on kirjastojen rooli koulukirjastoina. Kirjastoilla on menossa Lukuhaaste, josta on aktiivista viestintää kirjastojen someissa. Omatoimikirjastoihin on saatu rahoitusta.
Seuraava kokous on 11.3.2021 klo 15 Teamsissa.