Kokous 24.8.; syyslukukauden ensimmäinen kokous

Piia Peltokangas (pj), Heli Rantala, Emma Laine,  Anu Nokkala, Sari Huiko-Mäkelä, Maarit Siren, Leena Simola (kirjasi)

1. kuulumiset yksiköittäin
- Miinalla koulutyö vasta alkanut. Heli kyselee Lukutähden jatkoa Juhalta ja Leena Lukulumo jatkon (millä luokka-asteilla käytössä?)
- Mäntypuistossa alettu Nalle Puhin lukeminen. Monet perheet eivät lue, eivätkä ole kiinnostuneita lapselle lukemisesta
- Teerimäessä tulossa Perheiden ilta. Siellä lukemiseen liittyvä  yksi toimintapiste.
-Paanalla Sari lukee kaikille yläkoulun luokka-asteille kirjaa
-kirjaston kuulumiset. Piia lähtee töihin muualle, uusi työntekijä mietinnässä; tuleeko auki? Voi olla, että uusi työntekijä aloittaa vasta ensi vuoden puolella. Piia tulee mukaan Kirjaston Lastenviikkoon 19.-24.10. Silloin tapahtumassa mm. harmaan Rouvan Kummitteluilta (ke. 21.10. Klo 17-19).  mainokset tulossa jakoon.
Satutunnit alkavat syyskuussa. 

Kirjastossa pohditaan, miten kirjavinkkaukset toteutetaan. Heli pohtii mikä kirjaston lahjoittama kirja ekaluokkalaisille voisi olla.
Kirjailijavierailut ovat olleet aiemmin keväällä kolmoselle ja yseille; suunnitellaan jatkossakin toteutettavaksi keväällä.
kirjavinkkaukset kakkoset, neloset, kuutoset ja kasit tulossa toivottavasti keväälle.
Kasien pakopelit ovat käynnissä.

- keskustelua miten innostaa lukemaan 

 
2. kirjaston kesälukukampanja; 960 kirjaa oli luettu viime viikkoon mennessä!

3. 10.10. Aleksis Kiven ja suomalaisen kirjallisuuden päivä
Miina Sillanpään päivä on 1.10. 
- pohditaan yksiköittäin, miten toteutetaan

4. Syysloma on lukuloma https://lukemo.fi/ajankohtaista/syysloma-on-lukuloma-2026  Kannattaa tutustua sivustoon.

5. 
Peda.net
-kirjaprojekti: lukuvuoden loppuun mennessä kansikuvat saatiin tehtyäja kirjat luettua. Ne lähetettiin äänikirjakustantamoon. Sieltä ei ole vielä saatu vastausta / palautetta. Lisenssejä on vielä jäljellä; innostuisivatko yläkoululaiset tällaisesta työskentelystä? Sari ja Joose jäävät pohtimaan tätä...

6. Lukujutun insta 
Jooselta kysytään, miten tilinkäyttöä aktivoidaan; voisiko hän ottaa asiasta vastuuta?

7. muut asiat
- Mäntypuisto perheiden ilta
- säännöllisten  kirjastokäyntien suunnittelu Mäntypuiston kanssa
- kesälukukampanjan suosio oli hyvä - se tulee toivottavasti jatkumaan tulevina vuosina
-Nalle Puh askarteluja/ piirroksia saisi tuoda lokakuun alussa. Näistä voi tiedottaa kirjaston sähköpostiin.
- seuraava kokous ma. 28.9. klo 15 Mäntypuistossa
- iso, ❤️lämmin kiitos Piialle  yhteistyöstä Lukujutun ja kaikkien yksiköiden kanssa. Piia siirtyy Säkylään 14.9. alkaen.