Arvostelu

Ohjeita arvostelun kirjoittamiseen

Arvostelun voi kirjoittaa monesta erilaisesta asiasta. Tärkeintä on, että tekstissä vastataan ensisijaisesti kysymykseen, onko arvosteltava asia hyvä/huono (tai tarkemmin sanottuna, minkälainen arvosteltava asia on laadultaan). Arviot pitää aina perustella hyvin. Ei siis riitä, että mainitaan asian olevan hyvä tai huono. Koska kirjoittajan on pystyttävä perustelemaan näkemyksensä, kannattaa valita arvosteltavaksi asiaksi sellainen, mistä tietää jotakin (esim. kirja, elokuva, tietokonepeli, joukkue, urheilija, yhtye). 

Hyvä lähtökohta arvostelun suunnitteluksi on se, että ensin pohtii, mitä itse vaatii hyvältä ko. asialta: esim. mitä piirteitä itse odottaa hyvältä elokuvalta. Näitä piirteitä kannattaa eritellä useampia ja pohtia myös, miksi ne tekevät asiasta hyvän - eli siis perusteluja. Tämän jälkeen on sitten hyvä käydä läpi arvosteltava asia ja selvittää, miten kyseiset piirteet esiintyvät siinä.

Arvostelussa ei tarvitse - toki saa, jos haluaa ja osaa - vertailla arvioitavaa asiaa johonkin vastaavaan. Kuitenkin on hyvä, että tuntee aihetta enemmänkin kuin vain yhden asian verran. Näin pystyy todennäköisesti käsittelemään aihetta laajemmin, kun tietää siitä paljon.

Arvostelun kirjoittamisesta löytyy tietoa oppikirjasta (Särmä 8) sivuilta 38-41. Lisäksi ohessa on linkkejä arvostelun kirjoittamiseen.

Ohjeita arvosteluun I
Ohjeita arvosteluun II
Ohjeita arvosteluun III
Ohjeita arvosteluun IV
Ohjeita arvosteluun V

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä