Mitä fysiikka on?

Fysiikka on luonnontiede, jonka tavoitteena on luonnon rakenteiden ja ilmiöiden ymmärtäminen. Fysiikka, kuten muutkin luonnontieteet, ovat osaltaan olleet vaikuttamassa historian kulkuun sekä maailmankuvan muodostumiseen. Eri aikakausina ovat olleet voimassa erilaiset fysiikkaan pohjautuvat käsitykset, kuten esimerkiksi maapallon muoto, joka on ajan kuluessa muuttunut litteästä pyöreään. Fysiikka on myös osa nykyaikaista humanistista kulttuuria, jonka vuoksi fysiikan opiskelu ja ymmärtäminen on tärkeää. Fysiikan opiskelu kehittää myös muita taitoja, kuten päättelytaitoa ja esimerkiksi tiedonkäsittelyllisiä taitoja. Matematiikkaa käytetään aputieteenä fysikaalisten ilmiöiden mallintamisessa kaavojen avulla.

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä