Koulukohtaiset valinnaiset opinnot
MU5 Kuoro – Laula ja ilmaise – suuria tunteita ja musiikin iloa (2op)
Opintojakson voi valita jokaisena vuonna.
Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija
- oppii laulutekniikan perusteita ja kehittää ilmaisutaitojaan.
- tutustuu erilaisiin laulukokoonpanoihin ja musiikin tyylilajeihin.
- saa mahdollisuuksia esiintymiseen, mutta esiintymispakkoa ei ole.
Keskeiset sisällöt
- Laulamisen ja ilmaisun perusteet.
- Toimiminen laulajana erilaisissa kokoonpanoissa.
- Ohjelmisto valitaan pääosin opiskelijoiden toimesta.
Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet
Laulun ja ilmaisun opiskeleminen on kokonaisvaltainen oppimisprosessi, jossa on kyse kehollisten, motoristen, kognitiivisten ja ilmaisutaitojen kehittämisestä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Laulaminen on olennaiselta olemukseltaan yhteistoimintaa ja yhdessä tekemistä. Musiikki oppiaineena luo pohjaa hyvinvointi- ja vuorovaikutustaitojen sekä eettisyyden kehittymiselle. Se tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuksia ymmärtää itseään ja muita ihmisiä sekä musiikin merkityksiä elämässä. Laula ja ilmaise opintojaksolla opiskelija oppii tunnistamaan vahvuuksiaan ja myös vielä harjoiteltavia taitoja. Musiikillisen ja muun taiteellisen toiminnan kautta opiskelijat harjaantuvat ymmärtämään muiden ajatuksia ja tunteita, mikä on edellytys myötätunnon kehittymiselle ja kyvylle asettua toisen asemaan.
Opintojakson arviointi
Suoritettu/hylätty, opintojakson hyväksytysti suorittaminen vaatii aktiivista osallistumista oppitunneille.
MU6 Lyseo Houseband – jos osaat jo soittaa (2op)
Opintojakson voi valita jokaisena vuonna.
Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija
- kehittää osaamista bändisoitossa.
- ottaa vastuuta ryhmän musiikillisesta toiminnasta.
- oppii sovittamista bändiympäristössä.
Keskeiset sisällöt
- Rytmimusiikin eri genret.
- Esiintymismahdollisuuksia koulun tilaisuuksissa.
- Bändisoittotaidon kehittäminen.
Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet
- Bändisoiton opiskelu on kokonaisvaltainen musiikillinen oppimisprosessi, jossa on kyse kehollisten, motoristen, kognitiivisten ja ilmaisutaitojen kehittämisestä sosiaalisessa
vuorovaikutuksessa. Tämän lisäksi sillä on luonteva yhteys kaikkiin lukion laaja-alaisen osaamisen osa-alueisiin.
- Bändisoitto on olennaiselta olemukseltaan yhteistoimintaa ja yhdessä tekemistä. Se luo pohjaa hyvinvointi- ja vuorovaikutustaitojen sekä eettisyyden kehittymiselle. Se tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuksia ymmärtää itseään ja muita ihmisiä sekä musiikin merkityksiä elämässä. Yhdessä musisointia opiskellessaan opiskelija oppii tunnistamaan vahvuuksiaan ja myös vielä harjoiteltavia taitoja. Musiikillisen ja muun taiteellisen toiminnan kautta opiskelijat harjaantuvat ymmärtämään muiden ajatuksia ja tunteita, mikä on edellytys myötätunnon kehittymiselle ja kyvylle asettua toisen asemaan.
Opintojakson arviointi
Suoritettu/hylätty, opintojakson hyväksytysti suorittaminen edellyttää aktiivista osallistumista oppitunneille.
MU7 Musiikin projektiopinnot – hyvinvointia musiikista matalalla kynnyksellä (2op)
Opintojakson voi valita jokaisena vuonna.
Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija
- kehittyy valitsemissaan musiikillisissa taidoissa.
- oppii ymmärtämään musiikin hyvinvointimerkityksiä omassa elämässä.
- syventää osaamistaan musiikin ymmärtämisessä.
Keskeiset sisällöt
- Musiikillisten taitojen harjoittelu yksin tai erilaisissa kokoonpanoissa.
- Musiikin merkityksen ymmärtäminen.
- Musiikillisen tulkinnan ja ilmaisun oppiminen.
Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet
- Musiikinopiskelu on kokonaisvaltainen oppimisprosessi, jossa on kyse kehollisten, motoristen, kognitiivisten ja ilmaisutaitojen kehittämisestä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tämän lisäksi sillä on luonteva yhteys kaikkiin lukion laaja-alaisen osaamisen osa-alueisiin.
- Musiikillisten taitojen oppiminen on olennaiselta olemukseltaan yhteistoimintaa ja yhdessä tekemistä. Se luo pohjaa hyvinvointi- ja vuorovaikutustaitojen sekä eettisyyden kehittymiselle. Se tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuksia ymmärtää itseään ja muita ihmisiä sekä musiikin merkityksiä elämässä. Yhdessä musisointia opiskellessaan opiskelija oppii tunnistamaan vahvuuksiaan ja myös vielä harjoiteltavia taitoja. Musiikillisen ja muun taiteellisen toiminnan kautta opiskelijat harjaantuvat ymmärtämään muiden ajatuksia ja tunteita, mikä on edellytys myötätunnon kehittymiselle ja kyvylle asettua toisen asemaan.
Opintojakson arviointi
Suoritettu/hylätty, opintojakson suorittaminen vaatii aktiivista osallistumista oppitunneille.
MU8 Biisinkirjoitus – tarinasta lauluksi (2op)
Opintojakson voi valita jokaisena vuonna.
Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija
- oppii biisinkirjoituksen perusteet.
- oppii toteuttamaan omaa biisiään musiikillisesti.
- rohkaistuu ilmaisemaan itseään musiikin kautta.
Keskeiset sisällöt
- Tekstin kirjoitus.
- Tekstin säveltäminen.
- Erilaisiin sointuharmonioihin tutustuminen.
Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet
- Musiikinopiskelu on kokonaisvaltainen oppimisprosessi, jossa on kyse kehollisten, motoristen, kognitiivisten ja ilmaisutaitojen kehittämisestä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tämän lisäksi sillä on luonteva yhteys kaikkiin lukion laaja-alaisen osaamisen osa-alueisiin.
- Musiikillisten taitojen oppiminen on olennaiselta olemukseltaan yhteistoimintaa ja yhdessä tekemistä. Se luo pohjaa hyvinvointi- ja vuorovaikutustaitojen sekä eettisyyden kehittymiselle. Se tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuksia ymmärtää itseään ja muita ihmisiä sekä musiikin merkityksiä elämässä. Yhdessä musisointia opiskellessaan opiskelija oppii tunnistamaan vahvuuksiaan ja myös vielä harjoiteltavia taitoja. Musiikillisen ja muun taiteellisen toiminnan kautta opiskelijat harjaantuvat ymmärtämään muiden ajatuksia ja tunteita, mikä on edellytys myötätunnon kehittymiselle ja kyvylle asettua toisen asemaan.
Opintojakson arviointi
Suoritettu/hylätty, opintojakson suorittaminen vaatii aktiivista osallistumista oppitunneille.
MU9 Esitystekniikka – keikalle miksaamaan (2op)
Opintojakson voi valita jokaisena vuonna.
Opintojakson tavoitteena on, että opiskelija
- oppii esitystekniikan perusasioita.
- osallistuu tapahtumien esitystekniikan hoitoon.
- kehittää osaamistaan miksaamisessa.
Keskeiset sisällöt
- Esitystekniikkalaitteistojen käyttö.
- Tarvittavien ohjelmistojen opettelu.
Laaja-alaisen osaamisen osa-alueet
- Musiikinopiskelu on kokonaisvaltainen oppimisprosessi, jossa on kyse kehollisten, motoristen, kognitiivisten ja ilmaisutaitojen kehittämisestä sosiaalisessa vuorovaikutuksessa. Tämän lisäksi sillä on luonteva yhteys kaikkiin lukion laaja-alaisen osaamisen osa-alueisiin.
- Musiikillisten taitojen oppiminen on olennaiselta olemukseltaan yhteistoimintaa ja yhdessä tekemistä. Se luo pohjaa hyvinvointi- ja vuorovaikutustaitojen sekä eettisyyden kehittymiselle. Se tarjoaa opiskelijoille mahdollisuuksia ymmärtää itseään ja muita ihmisiä sekä musiikin merkityksiä elämässä. Yhdessä musisointia opiskellessaan opiskelija oppii tunnistamaan vahvuuksiaan ja myös vielä harjoiteltavia taitoja. Musiikillisen ja muun taiteellisen toiminnan kautta opiskelijat harjaantuvat ymmärtämään muiden ajatuksia ja tunteita, mikä on edellytys myötätunnon kehittymiselle ja kyvylle asettua toisen asemaan.
Opintojakson arviointi
Suoritettu/hylätty, opintojakson suorittaminen vaatii aktiivista osallistumista oppitunneille