OPPILASKUNTA

Tuupovaaran koulun oppilaskuntaan kuuluvat kaikki koulun oppilaat. Jokaiselta luokalta on äänestämällä valittu 1-2 jäsentä, joista oppilaskunnan hallitus muodostuu. Hallitukselle valitaan joka vuodeksi puheenjohtaja sekä sihteeri, jotka johtavat oppilaskuntaa yhdessä vastuussa olevan opettajan kanssa.

Oppilaskunnan hallitus toimii oppilaiden äänitorvena välittäen viestejä oppilailta opettajille ja päinvastoin. Kaikki oppilaat voivat tehdä aloitteita ja ehdotuksia oppilaskunnan hallituksen kokouksen käsittelyyn. Oppilaskunnan hallitus on mukana päättämässä kouluun ja kouluviihtyvyyteen liittyvistä asioista. Sen lisäksi hallituksella on mahdollisuus järjestää esimerkiksi erilaisia juhlia, teemapäiviä tai tapahtumia.

Oppilaskunnan hallitus kokoontuu koulupäivien aikana, pääosin välitunneilla, mutta tarvittaessa myös oppituntien aikana. Hallituksessa toimiminen on luottamustehtävä, ja lukuvuoden lopussa mukana olleet jäsenet saavat toiminnasta todistuksen.

Oppilaskunnan hallitus 2023-2024

1.-2.lk Kati Kekkonen ja Martta Sairanen
3.-4.lk Eevi Kainulainen ja Rico Muilu
5.-6.lk Aura Sairanen ja Severi Kainulainen

Ohjaaja Jannika Litmanen

 

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä