Rukoukset
Herran rukous eli Isä meidän
Uskontunnustus kuvin
Uskon yhteen Jumalaan, kaikkivaltiaaseen Isään, taivaan ja maan, kaiken näkyvän ja näkymättömän Luojaan.:center small
Uskon yhteen Herraan, Jeesukseen Kristukseen, Jumalan ainoaan Poikaan,:center small
joka on syntynyt Isästä ennen aikojen alkua, valo valosta, tosi Jumala tosi Jumalasta, syntynyt ei luotu, joka on samaa olemusta kuin Isä ja jonka kautta kaikki on saanut syntynsä, joka meidän ihmisten ja meidän pelastuksemme tähden astui alas taivaista, tuli lihaksi Pyhästä Hengestä ja Neitsyt Mariasta:center small
ja syntyi ihmiseksi,
:center small
ristiinnaulittiin meidän puolestamme Pontius Pilatuksen aikana, kärsi ja haudattiin,
:center small
nousi kuolleista kolmantena päivänä, niin kuin oli kirjoitettu,
:center small
astui ylös taivaisiin,
:center small
istuu Isän oikealla puolella ja on kirkkaudessa tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita, ja jonka valtakunnalla ei ole loppua.
:center small
Uskon Pyhään Henkeen, Herraan ja eläväksi tekijään, joka lähtee Isästä, jota yhdessä Isän ja Pojan kanssa kumarretaan ja kunnioitetaan
:center medium
ja joka on puhunut profeettojen kautta.
:center medium
Uskon yhteen, pyhään, katoliseen ja apostoliseen kirkkoon.
:center medium
Tunnustan yhden kasteen syntien anteeksiantamiseksi,:center small
odotan kuolleiden ylösnousemusta ja tulevan maailman elämää
:center medium
Aamen.