Mutalan koulun toimintaohjeet
Mutalan koulu on hyvä ja turvallinen oppimisympäristö
Käyttäytyminen
Opiskelu
Koulumatka ja – alue
Välitunnit ja pyöräily
Mobiililaitteet
Ruokailu
Koulurauha ja kurinpito
Muita ohjeita
Käyttäytyminen
- Käyttäydyn asiallisesti ja ystävällisesti; tervehdin, kiitän, pyydän ja annan anteeksi.
- Olen reilu kaveri; autan toisia ja pyrin tulemaan toimeen kaikkien kanssa.
- Olen rehellinen ja luotettava.
- Kunnioitan kaikkia ihmisiä.
- Ymmärrän, että kiusaaminen, häirintä, uhkailu, ahdistelu, syrjiminen ja muiden turvallisuuden tai terveyden vaarantaminen on aina kiellettyä. Kiusaamistapauksissa teemme yhteistyötä huoltajien sekä tarvittaessa viranomaisen kanssa.
Opiskelu
- Otan vastuun kasvustani, opiskelustani ja oppimisestani.
- Olen oikeassa paikassa oikeaan aikaan lukujärjestyksen mukaisesti.
- En ole poissa koulutyöstä ilman hyvää ja perusteltua syytä.
- Poissaolosta ja sen syystä huoltajan tulee ilmoittaa opettajalle. Luvan pidempään poissaoloon myöntää opettaja ja/tai tarvittaessa rehtori.
- Tuon esille osaamiseni olemalla ahkera ja aktiivisesti tuntityöskentelyyn osallistuva opiskelija.
- Teen annetut tehtävät parhaani mukaan koulussa ja kotona.
- Ymmärrän, että olen velvollinen suorittamaan tekemättä jääneet tehtävät opettajan osoittamalla tavalla.
- Annan kaikille työrauhan ja turvallisen oppimisympäristön.
- Toimin vastuullisesti erilaisissa oppimisympäristöissä eri henkilöiden kanssa.
- Osaan kuunnella, odottaa omaa vuoroani ja pyytää puheenvuoroa.
- Pidän huolta omista ja yhteisistä tavaroista ja välineistä.
- Omien vaatteiden ja välineiden nimeäminen on suositeltavaa.
- Säilytän lippalakin/pipon, muut ulkovaatteet sekä jalkineet opettajan osoittamassa paikassa.
- En lainaa toisten tavaroita ilman lupaa.
- Ilmoitan koulun aikuiselle rikkoutuneista tavaroista ja välineistä yms.
- Ymmärrän, että olen velvollinen korvaamaan aiheuttamani vahingon.
- Pidän koulun sekä sen ympäristön siistinä.
Koulumatka ja – alue
- Kuljen viivyttelemättä sovittua reittiä kotoa kouluun ja koulusta kotiin.
- Muistan hyvät tavat myös koulumatkalla.
- Noudatan liikennesääntöjä.
- Pysyn koulualueella koulupäivän ajan.
- Jätän vahingolliset ja vaaralliset esineet, tavarat ja tuotteet kotiin.
Välitunnit ja pyöräily
- Menen viivyttelemättä välitunnille ja tulen reippaasti oppitunnille kellon soidessa.
- Välitunnit vietetään ulkona välituntialueella ja sisällä vain opettajan luvalla.
- Noudatan välituntilainaamon ohjeita.
- Skuutteja yms. käytetään sovitulla alueella kypärä päässä.
- Polkupyörät ja muut kulkuvälineet säilytetään niille varatuilla paikoilla lukittuina.
- Pysyn poissa pyörätelineiltä koulupäivän aikana.
- Polkupyörän käyttö on sallittu koulun pihalla vain opettajan erillisellä luvalla.
- Koulupäivän aikana pyöräillessä käytän pyöräilykypärää.
- Kivien, käpyjen, lumipallojen yms. heittely toista kohti on kielletty.
- Lumipallojen heittelyyn on varattu paikka välituntialueella.
Mobiililaitteet
- Pidän puhelimen koulupäivän ajan repussa äänettömällä tai suljettuna.
- Voin käyttää puhelintani opettajan ohjeiden mukaisesti koulupäivän aikana.
- En kuvaa/videoi/äänitä tms. toisten tekemisiä tai sanomisia ilman lupaa.
- Ymmärrän, että en saa välittää koulua ja sen henkilökuntaa tai oppijoita koskevaa materiaalia sosiaalisessa mediassa ilman asianomaisten lupaa.
Ruokailu
- Muistan hyvät ruokailutavat.
- Pyrin maistamaan kaikkia ruokia.
- Pyrin syömään sen minkä otan.
- Puhun sopivalla äänenvoimakkuudella.
- Siistin jälkeni.
- Muistan kiittää ruuasta.
Koulurauha ja kurinpito
- Kaikilla on oikeus turvalliseen koulunkäyntiin koulun ja kodin yhteistyöllä.
- Häiritsevään ja epäasialliseen käytökseen puututaan välittömästi ja siitä seuraa ensisijaisesti kasvatuskeskustelu. Muita keinoja ovat mm. jälki-istunto, kirjallinen varoitus ja määräaikainen erottaminen.
Muita ohjeita
- Tuon kouluun rahaa, herkkuja, virvokkeita tai muita koulutyöhön kuulumattomia tavaroita ja asioita vain aikuisten kanssa sovitusti.
- Osaan toimia sovittujen toimintatapojen ja -ohjeiden mukaisesti MU-, TS-, TN-, EN- luokissa, LI-salissa ja Green Roomissa.
- Säilytän henkilökohtaisia liikuntavälineitäni sovitussa paikassa.