SUNTIO KIRKOKELLOJEN KÄYTTÄJÄNÄ JA HOITAJANA

Kirkonkellojen soitto on ollut perinteisesti tärkeä osa suntion työssä. Ennen automatiikan kehittämistä suntio tarvitsi myös avukseen ja sijaisekseen kellojensoittajia. Jumalanpalvelusten oppaan mukaan kellojen soitto periytyy esikristilliseltä ajalta. Kirkko omaksui käytännön viestiä kelloja soittamalla jo varhain. Kelloilla kutsutaan seurakuntalaisia jumalanpalveluksiin ja muihin tilaisuuksiin. Kelloilla voidaan ilmoittaa myös seurakuntaa koskettavista asioista, kuten kuolemantapauksista. Joissakin kirkoissa soitetaan hääkelloja avioliittoon vihkimisen jälkeen. Pyhäpäivän alkaminen ilmoitetaan ehtookelloilla lauantaisin hiljaisen viikon lauantaita lukuun ottamatta klo 18. Jos viikonloppuna on kaksoispyhä (esimerkiksi pyhäinpäivä ja sitä seuraava sunnuntai), kelloja soitetaan perjantaina.

Vaikka kirkonkellojen soitto ja kellotapulin luukkujen aukeaminen ja sulkeminen on useimmiten automatisoitu, suntion täytyy tuntea kirkonkellojen toimintaperiaatteet ja huolto. Suntion käsikirjassa (2001) on kokeneen kellomestari Antti Anian artikkeli Kirkonkellot (s. 200-207). Artikkeli on arvokas tietopaketti, johon suntion on tarpeen tutustua. Tämä artikkeli on suppeampi ja perustuu kirkonkellojen asennus- ja huoltotyötä tekevän Petri Vikmanin haastatteluun 27.8.2014. Vikman on oppinut kirkonkellojen asennus- ja huoltotöitä Anialta ja toimii hänen kanssaan yhteistyössä.

Suntion on tärkeää tiedostaa, että kirkonkellotkin tarvitsevat huoltoa. Kirkonkelloja soitetaan läppäys- tai heilutustekniikalla. Tekniikan saa selville käymällä kellotapulissa. Läppäystekniikka tarkoittaa sitä, että vedetään kellon omaa kieltä solenoidilla eli eräänlaisella sähkömagneetilla (kuva!). Kellon kielen tilalla voi myös olla läppäyslaite.

Heilutustekniikka on yksinkertaisempi siinä mielessä, että siinä moottorilla heilutetaan kelloa eli koko kello liikkuu. Kelloissa voi olla sekä läppäys- että heilutussoiton mahdollisuus. Läppääminen on ristiinlukituksella estetty kellon heiluessa. Tällöin voidaan puhua yhdistelmäsoitosta.

Näiden tietojen lisäksi suntio voi joutua vastaamaan seurakuntalaisen tai matkailijan kirkonkelloja koskeviin kysymyksiin, esimerkiksi kellojen alkuperästä, koosta, painosta ja muista ominaisuuksista, esimerkiksi sävelmästä, jota kellot on ohjelmoitu soittamaan.

Kellojen huolto on luonnollisesti siihen perehtyneen ammattilaisen tehtävä, mutta suntion on syytä kiinnittää huomiota kellojen kuntoon. Jos esimerkiksi kellotapulin lattialla on metallihilsettä, on syytä ottaa yhteyttä huoltoon. Metallihilse on merkki siitä, että kello kuluu liikaa eikä metallihilsettä pitäisi siis syntyä. Kellon kielen kuntoa voi myös seurata. Kellon kielessä esiintyvät purseet ovat huono merkki (kuva). Kellon ja kielen iskupintojen tulee olla sileät ja kiiltävät. Jos kellon helmassa on ”rokkoa” tai hilseilyä, kello täytyy huoltaa.

Turvallisuuden vuoksi kellojen kiinnitysrakenteisiin on syytä kiinnittää huomiota. Kiinnityspulttien pitää luonnollisesti olla kiinni ja paikallaan. Kellon kielen kiinnitys kellomaljaan on yleensä valmistettu nahasta, joka ajan mittaan kuluu. Jos kiinnitys pettää, kieli voi irrota ja pudota jopa auki olevien luukkujen kautta kirkon lähiympäristöön. Tällaisia vaaratilanteita on myös tapahtunut.

Kellotornin luukkujen kuntoa on niin ikään syytä seurata. Luukkujen tulee olla ehjät ja niiden tulee toimia niin kuin niiden kuuluu. Lahoavat luukut tulee korjauttaa ja saranoiden, liikkuvien mekanismien ja vaijereiden kunnossa esiintyviin ongelmiin tulee puuttua.

Kellojen huolto on tarpeen tilata, jos releet juuttuvat tai lämpösuojat laukeavat, jolloin kellot eivät soi. Jokaisen seurakunnan olisi hyvä solmia kirkkonsa tai kirkkojensa kelloja koskeva huoltosopimus huollosta vastaavan yrityksen kanssa. Sopimuksessa voidaan sopia kellojen tarkastus säännöllisesti tai pyydettäessä. Ongelman syynä voi joskus olla sulakkeen palaminen eikä korjaajaa tarvita paikan päällä. Huoltomies, joka tuntee kellot, osaa neuvoa joskus myös puhelimessa. Tämä edellyttää, että hän on aiemmin käynyt kyseisessä kirkossa tutustumassa kelloihin. Vikman painottaa, että suntiolla tulisi olla yhteydenottomahdollisuus huoltohenkilöön, joka tarvittaessa huoltaa kellot tai jolta voi saada neuvoja ongelmatilanteissa. Seurakunnalla tulee olla käytettävissään joku, joka on arvioinut kellot niin, että ne eivät ole hengenvaaralliset. Kellojen huoltaminen ajoissa säästää myös kustannuksia.

Melkein kaikki kirkonkellot ovat nykyään automatisoituja, osa kaukosäätimellä ohjattavia. Ohjaus voi toimia esimerkiksi tekstiviestillä, mekaanisella kauko-ohjauksella tai älypuhelinsovelluksella. Automatiikan rikkoutumisen syynä on useimmiten ukkonen. Automatiikan rikkoutuessa on hyvä, jos sakaristossa on mahdollisuus käsiohjaukseen.

Suntion ammattitaitoon kuuluu tietää, miten eri kellojensoitto-ohjelmat soivat. Eri paikkakunnilla ja samankin seurakunnan alueella eri kirkoilla on toisinaan erilaisia paikallisia soittotapoja, joita noudatetaan. Sanomakelloilla, jotka soitetaan kuolemantapauksen tultua tiedoksi, voidaan viestiä vainajan sukupuoli ja ikä.

Kirkonkellot ovat osa suomalaista kulttuuria ja seurakuntien elämää. Kellojen soittoon liittyy kokemuksia, tunteita ja kulttuurihistoriallisia arvoja. Siksi kellojen asianmukainen hoito on vahvasti yhteisöllinen asia, jonka hoitamisessa suntiolla on keskeinen rooli.

Matti Ijäs