Vainajan tuhkaus on vanha perinne. Tuhkahautaus ja muu maahan hautaus ovat esiintyneet rinnakkain historiassa, tavat ovat vaihdelleet eri puolilla maailmaa kulttuureissa ja uskonnoissa. Suomesta polttohautausta on dokumentoitu kivikaudelta lähtien. Hautausmaaolot ja tarttuvien tautien pelko olivat merkittäviä tekijöitä tuhkauksen yleistymisessä Euroopassa. Toinen maailmassota ja natsisaksan sotarikokset juutalaisia kohtaan vähensivät hetkeksi polttouunien käyttöä Euroopan alueella. 
Tuhkauksen taustasta ja historiasta voit lukea lisää Krematoriosäätiön sivuilta. 

Tuhkattavien vainajien määrä on Suomessa tasaisesti lisääntymässä. Suomessa kuoli vuonna 2016 reilut 53 000 ihmistä, ja tuhkattavien määrä nousi ensimmäistä kertaa koko maassa yli 50%. Alueelliset erot ovat kuitenkin suuria, maaseutumaisissa seurakunnissa määrät voivat olla pieniä, kun taas esimerkiksi Helsingissä tuhkataan kaikista vainajista jo yli 80%. Suomen Hautaustoiminnan keskusliitto pitää tilastoja hautaus- ja krematoriotoiminnasta Suomessa. Tilastoista näet myös suurimpien seurakuntien (yli 200 hautausta/vuosi) hautaustavat. Tuhkaustilastoihin pääset tutustumaan tästä linkistä. 

Vainajan saa tuhkata Suomessa Lääninhallituksen hyväksymä krematorio. Krematorioita on Suomessa vuonna 2018 25 kappaletta. Vanhin krematorioista on Helsinkiin vuonna 1926 perustettu Hietaniemen krematorio. Suomeen perustettiin jo v. 1889 yhdistys edistämään tuhkausta, jonka suora jälkeläinen Hietaniemen krematorio on. Krematoriosäätiö ylläpitää Hietaniemen krematoriota, muut krematoriot Suomessa ovat seurakuntien ylläpitämiä. Monella krematoriolla on oma esittely seurakuntien sivuilla, ja sama krematorio palvelee usean kunnan asukkaita. Seurakuntien krematorionhoitajilta edellytetään luterilaiseen kirkkoon kuulumista. Krematorionhoitajan työstä on uutisoinut mm. Kirkko- ja kaupunki -lehti ja Yle.

Krematorioiden uunit on kehitetty nimenomaan vainajien polttoa varten, ja Suomen krematorioiden tuhkausprosessissa arkulla on tärkeä osuus, krematoriot eivät vastaanota vainajia ilman arkkua. Toisaalta tuhkaus on monen omaisen tai hautaustapaansa toivoneen vainajan mielestä eettinen ja resursseja säästävä muoto, jossa hautausmaaksi tarvittavaa kallista maapinta-alaa tarvitaan vähemmän. Asenteiden muuttuessa yhä myönteisemmäksi tuhkausta kohtaan, tulee tuhkausten määrä todennäköisesti tulevinakin vuosina kasvamaan. Myös mediassa on kiinnitetty huomiota tuhkauksen yleistymiseen. Lehtijuttuja voit lukea esimerkiksi täältä, täältä ja täältä.

Eri uskonnollisilla yhdyskunnilla on erilaisia suhtautumistapoja tuhkaukseen. Tuhkausmäärien kasvu on pakottanut uskonnot myös määrittämään suhtautumistaan tuhkaukseen liittyviin kysymyksiin. Jäsenmäärältään Suomen suurin uskonnollinen yhdyskunta Suomen luterilainen kirkko ja sen piispainkokous antoi vuonna 2016 ohjeet vainajan tuhkauksen jälkeisestä siunastilaisuudesta. 

"Tuhkaukset ovat lisääntyneet, ja yhä useammin omaiset pyytävät hautaan siunaamista vasta tuhkauksen jälkeen. Piispainkokous tarkensi kirkollisten toimitusten oppaassa olevaa ohjeistusta, joka koskee vainajan tuhkauksen jälkeen tapahtuvaa siunaamista.

Painavia syitä ennen siunaamista tapahtuvalle tuhkaukselle voivat olla maantieteellisen etäisyyden aiheuttama kohtuuton kuljetusmatka, terveyshaittojen ehkäiseminen tai muut painavat tapauskohtaiset syyt." 

Lähteet: http://www.krematorio.fi/fi/ I http://shk.fi/ I Matka mullan alle - kuolematyöntekijöiden arki (Gustaf Molander)