Ikääntyvät digioppijat -verkkoseminaari 29.4.2021

Lämpimästi tervetuloa mukaan verkkokonferenssiimme!

Tämä tapahtuma on osa Nordplus -hanketta NPAD-2020/10169: How seniors learn digital skills in the Nordics and Baltic?

Hankkeen tarkoituksena on jakaa hyviä käytäntöjä siitä, kuinka Pohjoismaissa ja Baltiassa ikäihmiset oppivat digitaitoja. Lisäksi pohditaan, miten digitalisaatio ja jatkuva oppiminen näkyvät eri maissa. Tämä verkkoseminaari on Jyväskylän kesäyliopiston ja Ikääntyvien yliopiston järjestämä, ja sen aikana kuullaakin esimerkkejä siitä, kuinka Jyväskylän Ikääntyvien yliopisto toimii ja millaista gerontologista tutkimusta Jyväskylän yliopistossa tehdään. Kuulemme myös mielenkiintoisia puheenvuoroa Suomessa käynnissä olevasta jatkuvan oppimisen uudistuksesta sekä digitalisaatiosta ja digituesta Suomessa.

Osallistujien iloksi olemme etsineet jo ennakkotietoja Jyväskylästä ja Jyväskylän yliopistosta. Voit tutustua oheisiin videoihin sekä päivän ohjelmaan näillä sivuilla. Ilmoittautumislomake löytyy sivun alalaidasta. Tapahtuma on kaikille aiheesta kiinnostuneille avoin, erityisesti kutsumme mukaan digitaitojen parissa työtä tai vapaaehtoistoimintaa tekeviä sekä aihepiiriä tutkivia ammattilaisia.

Ohjelma

9.30 Yhteyksien avaus ja testaus
10.00 Tervetulosanat, päivän ohjelman, hankkeen ja sen toteuttajien esittely
Koulutussuunnittelijat Tuomo Kuivalainen ja Ville Hirvikoski, Jyväskylän kesäyliopisto
10.15 Jyväskylän kaupungin esittely
10.30 Jyväskylän yliopiston, kesäyliopiston ja Ikääntyvien yliopiston esittely
11.00 Kahvitauko
11.15 Jatkuvan oppimisen uudistus Suomessa
Projektipäällikkö Antti Laitinen, Jyväskylän yliopisto
12.00 Lounastauko
13.00 Digituki Suomessa
Projektipäällikkö Minna Piirainen, Digi- ja väestötietovirasto DVV
13.30 Ikääntyvien yliopiston digitutor- ja kurssitoiminta sekä valtakunnallinen Geronet -hanke
Tutorien puheenjohtaja Salme Lindroos
Koulutussuunnittelija Ville Hirvikoski, Jyväskylän kesäyliopisto
14.00 Digivireä Keski-Suomi -hanke
Projektipäällikkö Susanna Nurmeksela, Jyväskylän ammattikorkeakoulu
14.15 Kahvitauko pienemmissä ryhmissä keskustellen ja toisiin tutustuen

14.45 Näkökulmia iäkkäiden ihmisten digitaaliseen inkluusioon
Väitöskirjatutkijat Viivi Korpela ja Laura Pajula, Jyväskylän yliopisto: Mitä tarvitaan, jotta voi osallistua digitalisoituvaan yhteiskuntaan. Kuinka iäkkäämmät ihmiset voidaan huomioida digitalisaatiossa. Näitä kysymyksiä käsittelemme tutkimuksessamme, joka alkoi maisterintyössämme ja jatkuu nyt Ikääntymisen ja hoivan tutkimuksen huippuyksikössä.

15.30 Gerontologian tutkimuskeskus GEREC
Tutkimusjohtaja Katja Kokko, Jyväskylän yliopisto
16.00 Reflektiot päivän ohjelmasta
16.30 Kulttuuriohjelmaa, päätössanat

Ohjelma päättyy klo 17.

Kaikki ajat ovat Suomen aikaa (UTC+2). Aikaero esimerkiksi Keski-Euroopan aikaan nähden on + 1 tunti. Esitysten kieli on englanti.

Varaus ohjelman muutokseen pidetään ja mahdolliset muutokset päivitetään tälle sivulle.

Lisätiedot

Onko sinulla kysyttävää hankkeesta tai seminaaripäivästä - olethan yhteydessä minuun!

Ville Hirvikoski
koulutussuunnittelija, Jyväskylän kesäyliopisto
ville.j.t.hirvikoski@jyu.fi ja +358 44 760 3728

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä