Kaikki hoituu nykyään verkossa.
Internetissä hoituu nykyisin moni asia. Aiemmin on pitänyt mennä virastoon paikan päälle hoitamaan asioita tai soittaa puhelimella. Omasta pankista saatavat verkkopankkitunnukset käyvät moneen palveluun kirjautumiseen. Joihinkin tosin pitää luoda erikseen oma tunnus ja salasana. Digitaalinen ympäristö on asioiden hoitamista netissä, tiedon hakemista, yhteydenpitoa ja viihdettä. Sitä voi käyttää erilaisilla laitteilla, kuten tietokoneella, tabletilla tai kännykällä. On helppoa, kun kaikki asiat pystyy nykyään hoitamaan helposti verkossa. Se on nopeuttanut paljon kaikenlaisten asioiden käsittelyä. Netistä löytyy lähes kaikki mitä tarvitsee.
Tosin pitää suodattaa tiedon paljoudesta luotettavat uutiset ja asiat, eikä uskoa kaikkea. Itse olen vasta nyt alkanut enemmän hoitamaan asioita verkossa. Olen ollut hitaampi tottumaan netissä asiointiin kuin esimerkiksi äitini, joka on jo yli 70-vuotias. Yleensä nuoremmat ihmiset ovat tottuneet luontevasti käyttämään palveluita, koska niitä on ollut saatavilla heidän koko ikänsä. Vanhemmat ihmiset tarvitsevat usein apua verkossa asiointiin. Heille on vaikeaa, kun ei voi niin paljon asioida enää esim. pankin tiskillä hoitaen laskut ja muut pankkiasiat. Asiat ovat lyhyessä ajassa muuttuneet paljon. Lapset tottuvat internetin käyttöön hyvin nuorina. Hyvin moni on jossain sosiaalisessa mediassa, kuten Facebook ja Instagram. Niissä pystyy jakamaan omaa elämää ja keskustelemaan itseä kiinnostavista asioista. Täytyy huomata, että kun kerran laittaa jotain verkkoon, ei välttämättä saa sitä sieltä koskaan pois.
Toisaalta internet on hyvin haavoittuva palvelu ns. tietokonevirusten ja haittaohjelmien levitessä ja huijauksien lisääntyessä. Pitää varoa, ettei anna tietojaan huijaussivustolle. Maailma menisi täysin sekaisin varmasti jos internet kokonaan "kaatuisi". Niin moni asia perustuu verkkoympäristöön.
Verkossa liikkuu myös laittomia ja rikollisiakin asioita. Poliisin valvonta kohdistuu myös verkkoviestintään. Jos on jotain hyvää, on myös aina pahaakin. Väärien asioiden tekeminen ja loukkaavan yksityiselämään liittyvän tiedon levittäminen on myöskin rikos, niin verkossa, kuin muutenkin. Verkossa on myös helppo sanoa ikäviä asioita toiselle, joita ei kasvotusten tulisi sanottua. Yleisesti ottaen internet on mahdollistanut monia asioita ja helpottanut ihmisten elämää. Lähes kaikki tieto on saatavilla helposti.

Sinulla ei ole tarvittavia oikeuksia vastauksen lisäämiseksi.