Aikuisten perustaitojen ja digitaalisten taitojen vahvistaminen


Päätimme porukalla digistyä!


Saimme yhdessä Keravan kaupungin (Keravan Opisto) ja Tuusulan kunnan (Tuusulan kansalaisopisto ja Jokelan kansalaisopisto) kanssa Opetushallituksen valtionavustuksen alueemme aikuisten perustaitojen ja digitaalisten taitojen vahvistamiseksi. Hankkeen koordinoinnista vastaa Järvenpään Opisto. 

Yhteinen hankkeemme rakentui kahdesta alla mainitusta kokonaisuudesta.

1) Heikkoja perustaitoja vahvistava Hae mut -hanke, jossa asiakkaalle tarjotaan henkilökohtaista ohjaustaja neuvontaa sekä harjoitellaan yksilövalmennuksen ja pienimuotoisen ryhmävalmennuksen keinoin mm. luki- ja kirjoitustaitoja. Kohderyhmänä ovat ensisijaisesti alle 30-vuotiaat nuoret, joilla ammatilliset opinnot ovat keskeytyneet sekä maahanmuuttajataustaiset henkilöt, joilla perustaitojen puute tai heikko osaaminen ovat esteenä työelämään pääsemiseksi. Keskeistä on myös löytää ne ihmiset, jotka eivät ole vielä niin vahvasti kiinnittyneitä digiajan välineisiin. Toi­minta järjestetään asiak­kaalle luontevissa toimintaympäris­töissä. Hakevaa ja motivoivaa toimin­taa tehdään yhteistyössä esim. Keski-Uudenmaan Ohjaamojen, etsivän nuorisotyön ja työpajojen kanssa.

Oppiminen on yksilöllista ja se juuri on jokaisen vahvuus!

2) Digitaalisia taitoja vahvistava Digistä mua -hanke, jossa tavoitteena on vahvistaa alueellisia digiverkostoja sekä tarjota Pop Up-tyyppisiä koulutus- ja ohjaustapahtumia kuntalaisille luontevissa toimintaympäristöissä. Tarjoamme henkilökohtaista neuvontaa esim. älypuhelimiin ja tabletteihin liittyvissä asioissa. Neuvontapisteitä jalkautetaan esim. kauppakeskuksiin, kirjastoautoon ja yritysten tiloihin. Hankkeen aikana koulutetaan osallistuvien tahojen henkilökuntaa toimimaan digineuvojina ja tutoreina hankkeen päätyttyä.

Molempien kokonaisuuksien toimintamuodot suunniteltiin yhdessä eri yhteistyökumppaneiden kanssa. 

Digitaalisten palveluiden käytettävyys on meidän kaikkien vastuulla – Tehdään se yhdessä!

Hankkeen toimintakausi oli vuosina 2019-2020.


Lisätietoa hankkeesta:
Hankepäällikkö
Heidi Vesa

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä