Tuen toteuttaminen Jämsän varhaiskasvatuksessa
Tuen tarpeen havainnointi ja arviointi kuuluvat koko henkilöstölle ja se perustuu hyvään yleistietämykseen lapsen kehityksestä. Yhdessä huoltajien sekä tarvittaessa monialaisten asiantuntijoiden kanssa muodostetaan käsitys lapsen tuen tarpeesta. Lapsen vahvuudet, mielenkiinnon kohteet sekä hänen tarvitsemansa tuki kirjataan lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaan. Varhaiskasvatuksen erityisopettaja on tiiviisti mukana tuen tarpeen arvioinnissa, tukitoimien suunnittelussa ja niiden toimivuuden arvioinnissa. Arviointia tukee Jämsän varhaiskasvatuksessa käytössä oleva Lapsen kehityksen ja oppimisen havainnointilomake.
Jämsässä tuen tarvetta arvioidaan ja toteutetaan kolmiportaisen mallin avulla, joka on yhteneväinen esiopetuksessa käytettävän tuen mallin kanssa. Tuen arviointi perustuu lapsen ja oppimisympäristön hyvään havainnointiin ja huoltajien kanssa käytäviin keskusteluihin.
Yleinen tuki on kaikille lapsille kuuluvaa, ennaltaehkäisevää ja varhaista tukea. Se kuuluu varhaiskasvatuksen toimintakulttuuriin ja oppimisympäristöihin. Lapselle annettavan tuen suunnitelma ja toimenpiteet kirjataan lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaan.
Kun yleinen tuki ei ole riittävää, vaan lapsen tuen tarve on jatkuvaa ja edellyttää mahdollisesti monien eri tukimuotojen käyttämistä, lapsi saa tehostettua tukea. Tällöin tuki on yksilöllisempää ja säännöllisempää. Lapselle annettavan tuen suunnitelma ja käytännön toimenpiteet kirjataan lapsen varhaiskasvatussuunnitelmaan. Mukana laatimisessa ovat huoltajat, lastentarhanopettaja, varhaiskasvatuksen erityisopettaja ja tarvittaessa monialaiset asiantuntijat. Arviointi on säännöllistä.
Erityistä tukea annetaan lapselle, jonka kasvun, kehityksen tai oppimisen tavoitteiden saavuttaminen ei toteudu muuten riittävästi. Lapsen henkilökohtaisen avun tarve on lähes kokoaikaista. Erityinen tuki sisältää jo yleisen ja tehostetun tuen aikana käytössä olleet menetelmät, mutta tukitoimet ja pedagoginen kuntouttaminen on suunnitelmallista ja systemaattista. Sekä monialainen että huoltajien kanssa tehtävä yhteistyö korostuvat erityisen tuen aikana. Erityisen tuen tarpeen arvioinnissa ovat mukana huoltajat, lastentarhanopettaja, varhaiskasvatuksen erityisopettaja sekä lasta tutkivat/kuntouttavat tahot. Varhaiskasvatuksessa lapsen yksilöllinen suunnitelma kirjataan lapsen vasuun, esiopetusikäisen lapsen yksilöllinen tukitoimien suunnitelma laaditaan HOJKS–lomakkeelle.
Jämsän varhaiskasvatuksessa työtapoja ja oppimisympäristöjä muunnellaan lapsen yksilöllisten tarpeiden mukaan. Pedagoginen tuki voi sisältää mm. varhaiskasvatuksen erityisopettajan ohjauksen, lapsen yksilöllisen ohjaamisen, erityisten apuvälineiden käytön sekä kielen ja kommunikoinnin tukemisen kuvin tai viittomin.
Lapsen tuen rakenteellisia järjestelyjä voivat olla esimerkiksi ryhmän lapsimäärään ja henkilöstön mitoitukseen liittyvät ratkaisut.
Lapsen hyvinvointia tukevia järjestelyjä ovat mm. sosiaali- ja terveydenhuollon asiantuntijoiden antama ohjaus ja neuvonta.