3.3 Yhteistyö esiopetuksen aikana ja siirtymävaiheissa

Yhteistyön tavoitteet

Yhteistyön tavoitteina on, että esiopetus, muu varhaiskasvatus ja perusopetus muodostavat johdonmukaisen, lapsen kasvua ja oppimista tukevan jatkumon. Yhteistyöllä varmistetaan esiopetuksen laatua sekä vahvistetaan lasten ja huoltajien osallisuutta. Yhteistyön tulee olla suunnitelmallista. Yhteistyötä kehitetään ja arvioidaan yhdessä opetuksen järjestäjän johdolla.

Yhteistyön tavoitteet ja käytännöt Jämsässä

Yhteistyön tavoitteena on turvata lapsen kasvua ja oppimista tukeva johdonmukainen jatkumo varhaiskasvatuksesta esiopetuksen kautta perusopetukseen. Varhaiskasvatuksen opettajat ja alkuopetuksen opettajat suunnittelevat yhteistä toimintaa esi- ja alkuopetuksen välille mahdollisuuksien mukaan.

Lapsen siirtyminen esiopetuksesta perusopetukseen edellyttää suunnitelmallista yhteistyötä esiopetuksen ja alkuopetuksen henkilöstön kesken. Yhteistyössä tarvitaan oppimisympäristöjen, toimintatapojen ja ohjaavien asiakirjojen molemminpuolista tuntemista. Mahdollisuuksien mukaan esiopettajat osallistuvat lasten ensimmäisiin koulupäiviin. 

Jämsässä muita yhteistyökumppaneita esiopetuksen kanssa ovat muun muassa perhepalvelukeskus, perheneuvola, lapsiperheiden sosiaalityö, vammaispalvelut, yksityiset terapiapalvelut, tulkkipalvelut, seurakunta ja musiikkiopisto.

Esiopetuksen vuosikello

Huoltajien kanssa tehtävän yhteistyön tarkoituksena on tutustua lapseen, osallistaa huoltajia, luoda luottamusta ja avointa vuorovaikutusta. Tämä tapahtuu aloituskeskustelujen, tutustumiskäyntien, vanhempainiltojen, vanhempain- ja esiopetuskeskustelujen sekä tapahtumien välityksellä.

Tiedonsiirto varhaiskasvatuksesta esiopetukseen tapahtuu lapsen 5-vuotisarvioinnin, varhaiskasvatussuunnitelman (VASU) ja siirtokeskustelujen avulla.

Tiedonsiirto esiopetuksesta alkuopetukseen tapahtuu Wilman kautta. 

Yhteistyön eri osa-alueita arvioidaan vuosittain yhteisöllisessä oppilashuollossa.