THL:n ohjeistusta
Nuhan hellittäessä takaisin kouluun tai päiväkotiin
Jos lapsella on edes lieviä hengitystieoireita, hänet tulee herkästi viedä koronavirustestiin. Mikäli testitulos on negatiivinen ja oireilu selvästi vähenemässä, voi päiväkotiin mennä vaikka oireet eivät olisi kokonaan väistyneet.
Ennen testituloksen valmistumista on vältettävä kontaktia muihin. Jos oireet myöhemmin alkavat uudelleen tai lisääntyvät, pitää hakeutua uuteen testiin.
Allergia: Jos oireet helpottavat selvästi allergialääkityksen aloittamisen jälkeen, voi varhaiskasvatukseen tai kouluun palata vaikka oireet eivät olisi kokonaan väistyneet. Jos oireet eivät helpota lääkityksestä huolimatta, pitää hakeutua testiin. Jos testitulos on negatiivinen, voi varhaiskasvatukseen tai kouluun palata.
Koronaviruksen oireita voivat olla kuume, yskä, kurkkukipu, hengenahdistus, lihaskivut, väsymys, nuha, pahoinvointi ja ripuli. Lisäksi osa tautiin sairastuneista on kuvannut maku- ja hajuaistin häiriöitä.
Lähde: THL