Kerhot
Harrastamisen mallin kerhot - Inarin kunnan vapaa-aikatoimi
Harrastamisen mallin kerhot lukuvuonna 2026–2027 - Inarin kunnan vapaa-aikatoimi tiedottaa
Kaikki yhteydenotot kerhoihin liittyen: kerhotoiminnan koordinaattori Milla Laakkonen milla.laakkonen@inari.fi
Harrastamisen mallin kerhot lukuvuonna 2026-2027
Harrastamisen Suomen malli on Opetus- ja kulttuuriministeriön rahoittama kokonaisuus, jonka tavoitteena on tarjota jokaiselle lapselle ja nuorelle maksuton harrastus koulupäivän yhteyteen.
Suomen kunnista yli 80 prosenttia järjestää Harrastamisen mallin kerhoja. Kerhot pyörivät kouluvuoden mukaisesti ja harrastustarjotin suunnitellaan lasten ja nuorten toiveiden mukaisesti. Inarin kunnassa kerhoja on järjestetty vuodesta 2021 alkaen. Lasten ja nuorten toiveita harrastuksista kartoitettiin viimeksi keväällä 2026. Kerhojen järjestämisestä vastaa vapaa-aikatoimi.
Kerhot käynnistyvät elo-syyskuun vaihteessa
Harrastamisen mallin kerhot pyörähtävät käyntiin Inarin kunnan jokaisella koululla viimeistään syyskuun alusta lähtien. Kerhotarjonnasta löytyy sekä uutta, että vanhaa, ja jokaiselle ikäluokalle jotakin. Mikäli omasta kylästä ei löydy mieleistä harrastusta, voi osallistua myös naapurikylän kerhoihin kunnan sisällä omilla kyydeillä.
Ilmoittautuminen tapahtuu Webropol-lomakkeella: https://link.webropolsurveys.com/S/2369106EE06A65DC. Ilmoittautumisia ei oteta vastaan muulla tavoin.
Kerhoissa on rajallinen määrä paikkoja, joten muistathan ilmoittautua. Ilmoittautuminen kerhoihin pysyy auki läpi vuoden, joten myös kesken kauden on mahdollisuus tulla mukaan kerhoon. Kerhot täytetään ilmoittautumisjärjestyksessä, ja varasijapaikoille jääneisiin ollaan yhteydessä, jos kerhoissa vapautuu tilaa.
Kerhojen ryhmät ilmoitetaan aikaisintaan 21.8. Jääthän odottamaan vastaustamme ennen kuin lähetät lapsesi kerhoon. Jos tarjonnasta löytyy useampi sinulle mieleinen kerho, muista mainita ilmoittautumislomakkeessa suosikkisi – et välttämättä pääse mukaan kaikkiin haluamiisi kerhoihin.
Lisätietoa kerhoista
kerhotoiminnan koordinaattori Milla Laakkonen milla.laakkonen@inari.fi
IVALON KERHOT
1. Leivonta- ja kokkikerho 3.-4. luokat
· Maanantaisin klo 15.30-17.30 Kaarteen kotitalousluokka
· Kokkailua, leivontaa ja keittiötaitojen opettelua
· Ohjaajana Milla Laakkonen
· Mukaan pääsee 12 osallistujaa
2. Liikuntakerho 1.-3. luokat
· Maanantaisin klo 14.45-15.45 Kaarteen liikuntasali
· Voimistelua ja parkouria
· Ohjaajana GYMI
· Mukaan pääsee 16 osallistujaa
3. Liikuntakerho 4.-6. luokat
· Maanantaisin klo 15.45-17.00 Kaarteen liikuntasali
· Voimistelua ja parkouria
· Ohjaajana GYMI
· Mukaan pääsee 16 osallistujaa
4. Elokuva- ja kulttuurikerho 1.-2. luokat
· Tiistaisin klo 15.00-16.00 Kaarre luokkatila
· Monipuolista luovaa tekemistä
· Ohjaajana Milla Laakkonen
· Mukaan pääsee 10 osallistujaa
5. Kokkikerho 5.-6. luokat
· Tiistaisin klo 16.00-17.30 Kaarteen kotitalousluokka
· Kokkailua ja leivontaa yhdessä suunnitellen
· Ohjaajana Milla Laakkonen
· Mukaan pääsee 12 osallistujaa
6. Kuntosalivalmennus 7.-9. luokat
· Tiistaisin klo 15.00-16.30 Kaarteen kuntosali
· Ohjaajana Sofia Pohjanen
· Mukaan pääsee 12 osallistujaa
7. Tanssikerho 7.-9. luokat
· Keskiviikkoisin klo 15.00-16.00 Monitoimitalo Kuulas
· Monipuolista tanssillista liikettä
· Ohjaajana Janita Rantanen
· Mukaan pääsee 20 osallistujaa
8. Kiipeilykerho 3.-6. luokat
· Torstaisin klo 15.00-16.00 Kaarteen liikuntasali
· Ohjaajana Sami Kauppinen
· Mukaan pääsee 10 osallistujaa
INARIN KIRKONKYLÄN KERHOT
1. Liikuntakerho 3.-6. luokat
· Tiistaisin klo 15.00-16.30 Šielâ liikuntasali
· Voimistelua ja parkouria
· Ohjaajana GYMI
· Mukaan pääsee 16 osallistujaa
2. Tanssikerho 1.-2. luokat
· Torstaisin klo 15.00-16.00 Šielâ liikuntasali
· Monipuolista tanssillista liikettä
· Ohjaajana Janita Rantanen
· Mukaan pääsee 20 osallistujaa
3. Palloilu- ja kuntosalikerho 7.-9. luokat
· Torstaisin klo 15.00-16.00 Šielâ kuntosali
· Ohjaajana Roihulentis ry
· Mukaan pääsee 10 osallistujaa
SEVETTIJÄRVEN KERHOT
1. Monitoimikerho 1.-6. luokat
- Kerran kuukaudessa toimiva kerho, tarkentuu myöhemmin.