Opiskeluhuolto Iitin yläkoulussa

Opiskeluhuollolla tarkoitetaan opiskelijan hyvän oppimisen, hyvän psyykkisen ja fyysisen terveyden sekä sosiaalisen hyvinvoinnin edistämistä ja ylläpitämistä sekä niiden edellytyksiä lisäävää toimintaa oppilaitosyhteisössä. Tavoitteena on tukea ja edistää lapsen kasvua, kehitystä ja oppimista sekä ehkäistä syrjäytymistä. Opiskeluhuoltoa toteutetaan ensisijaisesti ennaltaehkäisevänä koko oppilaitosyhteisöä tukevana yhteisöllisenä opiskeluhuoltona. Opiskelijoilla on oikeus myös yksilökohtaiseen opiskeluhuoltoon.

 

Yhteisöllinen opiskeluhuolto

Yhteisöllisessä opiskeluhuollossa kouluyhteisöstä ja sen käytänteistä pyritään rakentamaan oppilaan hyvinvointia tukevia.

Opiskeluhuoltotyö järjestetään Iitissä yhteistyössä oppilaiden, huoltajien, sivistyspalveluiden, sosiaali- ja terveyspalveluiden, liikunta- ja nuorisopalveluiden ja muiden tahojen kanssa. Kouluilla työskentelevään opiskeluhuoltohenkilöstöön kuuluvat opetushenkilöstön lisäksi koulunuoriso-ohjaaja, kouluterveydenhoitaja ja kuraattori. Psykologipalvelut toteutetaan ostopalveluna. Yhteistyötä ja monialaista opiskeluhuoltotyötä tehdään sosiaali- ja terveystoimen, nuorisopalveluiden kanssa myös Nuorisotyöryhmässä. Työskentelyn tavoitteena on ennaltaehkäistä ongelmia ja etsiä uusia toimintatapoja ja yhteistyökäytänteitä pulmallisiksi koettuihin tilanteisiin.

 

Yhteisöllisen opiskeluhuollon toimintatapoja Iitin Yläkoulussa

- teemapäivät, liikuntapäivät ja erilaiset juhlat
- vanhempainyhdistystoiminta (Talent -show)
- All stars -ottelut
- 9 -luokkien potkiaiset
- oppilaskunta- ja tukioppilastoiminta
- luokkakohtaiset opiskeluhuoltoryhmät
- yhteistyö eri järjestöjen, nuorisotoimen ja
seurakunnan kanssa

 

Yksilökohtainen opiskeluhuolto

Yksilökohtainen opiskeluhuoltotyössä oppilaan yksilöllinen opiskeluhuollollinen tuki suunnitellaan ja se toteutetaan moniammatillisesti. Moniammatillinen asiantuntijaryhmä kootaan aina tapauskohtaisesti. Yksilökohtaisen monialaisen asiantuntijaryhmän kokoamiseen tarvitaan oppilaan ja/tai huoltajan suostumus. Oppilas saa myös itse päättää ketä aikuisia hän haluaa asiantuntijaryhmään kutsuttavan.

Kouluille on laadittu oppilas- ja opiskelijahuollon lain edellyttämä suunnitelma. 

https://peda.net/iitti/yk/lukuvuosi-2023-2024/iitin-kunnan-opiskeluhuoltosuunnitelma-2023-2025.pdf:file/download/ba0cd79946fc35ed2d58bc896d84574c9baf1e26/Iitin%20kunnan%20opiskeluhuoltosuunnitelma%202023-2025.pdf


Koulupsykologi

Koulupsykologipalvelut ostopalveluna.

 

Kuraattori

Kkuraattori tukee oppilasta hänen koulunkäynnissään ja sosiaalisessa kasvussaan. Häneltä saa apua, jos lapsella tai nuorella on pulmia koulunkäynnissä, kaverisuhteissa tai hänen elämässään tapahtuu merkittäviä muutoksia. Nuori voi saada kuraattorilta tukea myös omaan elämäänsä ja kehitykseen liittyvissä asioissa. Vanhemmat voivat keskustella kuraattorin kanssa esimerkiksi kotitilanteesta tai kasvatusasioista.

kuraattori Anita Karjainen
p. 044 416 46 78
s-posti: anita.karjalainen@paijatha.fi
Tavoitettavissa myös Wilman kautta.

Koulukuraattori on tavattavissa koulussamme maanantaisin ja tiistaisin.

 

Etsivä nuorisotyöntekijä

Etsivän nuorisotyön kohderyhmä on 15–29-vuotiaat nuoret. Etsivä nuorisotyö auttaa nuoria hoitamaan niitä asioita, jotka edistävät nuoren itsenäistä elämää ja parantavat tulevaisuuden tavoitteiden saavuttamista. Työskentely on nuorelle vapaaehtoista ja lähtökohtana ovat nuoren omat toiveet ja tavoitteet. Etsivä nuorisotyö on läsnä nuorten keskuudessa ja tarjoaa mahdollisuuden turvalliseen ja luottamukselliseen aikuiskontaktiin.

etsivä nuorisotyöntekijä Maikki Riihimäki 
p. 040 654 2108 
maikki.riihimaki@iitti.fi 


Nuoriso-ohjaaja

Nuorisotyö on tukena nuoren kasvussa ja kehityksessä tarjoten aikuiskontaktin lisäksi tietoa, tapahtumia ja tiloja. Nuorisotilat palvelevat nuoria sekä Kausalassa että Vuolenkoskella. Koulunuorisotyöntekijä on tavattavissa viikoittain yläkoululla.

nuoriso-ohjaaja ja koulunuorisotyöntekijä Piia Tötterström
p. 040 054 8813
piia.totterstrom@iitti.fi
Tavoitettavissa myös Wilman kautta.
 
 

Erityisopetus

Erityisopetuksen tavoitteena on tukea ja auttaa kaikkia oppilaita saavuttamaan yleisopetuksen perustiedot ja taidot. Erityisopetuksella pyritään siihen, että oppilas pystyy selviytymään mahdollisemman pitkälle omassa opetusryhmässään. Tarvittaessa oppilas voi opiskella myös erityisopetuksen pienryhmässä, mikäli oppiminen yleisopetuksen ryhmässä on liian haasteellista.

Yläkoulun laaja-alaiset erityisopettajat Sanna Venäläinen p. 040 591 3704 ja Sari Rajulin p. 040 630 3662 
Yläkoulun erityisluokanopettaja, pienryhmän luokanvalvoja Jenni Aro, p. 040 672 4631
Yläkoulun erityisluokanopettaja, Yläkoulun ja Kausan koulun yhdistetty pienryhmä, Marko Mustonen 



Oppilaanohjaus

Oppilaanohjaaja pyrkii tukemaan 7.-9. luokkalaisten opiskelua ja auttamaan urasuunnittelussa ja työelämään tutustuttamisessa sekä ohjaamaan heitä ainevalinnoissa.

oppilaanohjaaja Erkki Sankari, p. 040 483 3980

 

Kouluterveydenhuolto

Kouluterveydenhuollon tavoitteena on oppilaiden terveyden edistäminen sekä terveen kasvun ja kehityksen tukeminen yhteistyössä vanhempien, opettajien ja muun oppilashuollon henkilöstön kanssa. Tavoitteena on myös koko kouluyhteisön terveyden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden edistäminen.

Varsinainen sairaanhoito ei kuulu kouluterveydenhuoltoon lukuun ottamatta äkillisiä sairastumisia tai ensi-apua.

terveydenhoitaja Mirja Kivinen. p. 044 440 6701

Terveydenhoitaja on tavattavissa yläkoululla pääsääntöisesti maanantaisin ja perjantaisin.

 

Hammashuolto

Hampaiden perustarkastus on osa kouluterveydenhuoltoa. Se järjestetään kouluaikana. Varsinainen hammashoito on huoltajien vastuulla.

Hammaslääkäri / suuhygienisti tekee kaikkien oppilaiden suun terveystarkastukset 8.- luokkalaisille. Tämän lisäksi oppilaat käyvät tarvittavissa perus- ja erikoishoidoissa, mm. oikomishoidossa.

Suun terveydenhuolto p. 03 819 4047

Alaikäisten mielenterveys- ja perheneuvolapalvelut

Toimii Lahdessa ja palvelee 0-17-vuotiaita päijäthämäläisiä perheineen, joista Nuoraikuisten tiimi 13-17 vuotiaita. Sisältää perustason mielenterveys- ja perhetyötä eli vanhemmuuden ja perheen tukea. Yhtenä työmuotona on kunnan koulu- ja sosiaalitoimen konsultaatio ja työote verkostoituva. Työryhmä jalkautuu tarvittaessa. Yhteistyötahot ja asiakkaat voivat olla yhteydessä ajanvaraus- ja konsultaatiopuhelimeen 03-818 37 00 arkisin 12-14.