Vendredi 24.11.
Le carnet de voyage - Matkapäiväkirja
Aamulla heräsimme jo klo 5.00, koska meidän täytyi lähteä hotellilta kuuden jälkeen. Kiirehdimme metro-asemalle ja sieltä juna-asemalle. Muutama opiskelija ja opettajat olivat jääneet jumiin hotellin sähköisen portin taakse, mutta onneksi he eivät myöhästyneet junasta. TVG- juna vei meidät takaisin Brysseliin ja sieltä toinen juna kuljetti meidät lentokentälle. Lentomme lähti klo 11.40 ja meillä oli noin tunti aikaa ennen sitä tehdä viime hetken ostoksia. Lento meni todella hyvin ja saimme jopa joulukalenterit. Suomeen saavuimme noin klo 15.00 ja sitten alkoikin bussimatka takaisin Kausalaan. Bussikuski jopa tarjosi meille karkkia.
Matka oli mielestäni todella onnistunut, mutta parhaimman siitä tekivät kaverit. En ole varmaan ikinä nauranut niin paljon, kuin nauroin noiden kuuden päivän aikana. Vaikka matkan aikana tapahtuikin muutamia kommelluksia ja eksymisiä, niin ne tekivät vain matkasta ikimuistoisen.
Hanna Luukka