2009 Lille, France

Vive la France !

Olipa kerran lukiolaistyttö, joka halusi kuollakseen päästä tutustumaan ranskalaiseen kulttuuriin ja ihmisiin, mutta koulun järjestämä matka oli tytön budjetille liian kallis ja tyttö halusi erityisesti asua vierailunsa ajan perheessä sillä näin hän koki pääsevänsä lähemmäs ranskalaisten arkielämää. Hyvä haltijakummi ilmaantuikin Iitin lukiolle kuin tilauksesta. Madame Michèle Le Bourg Pohjois-Ranskasta Lillestä saapui tutustumaan Iitin lukion opastuksella Suomalaiseen koulutussysteemiin. Tyttö näki tilaisuutensa tulleen. Hän päätti raapustaa kirjeen ranskaksi ja antaa sen Madamelle, joka voisi toimittaa sen eteenpäin jollekin mukavalle ranskalaiselle nuorelle. Näin luodaan kontakteja, tyttö ajatteli hiljaa mielessään, ja näki jo Eiffel-tornin siintävän edessään.

Jonkin ajan ja epätoivoisen odottelun jälkeen tytön kirjeeseen vastattiin, nähtävästi kirje oli siis ollut ainakin jonkin verran ymmärrettävää tekstiä, vaikka kirjeen väsääminen ranskaksi olikin vienyt jokusen tovin. Camille Dupont. Oikea ranskatar oli vastannut minulle, tyttö iloitsi ja hyppi tasajalkaa. Tytöt ryhtyivät ahkerasti kirjoittelemaan toisilleen englanniksi ja ranskaksi sekaisin. Kului kuitenkin lähes puolitoista vuotta, ennen kuin molemmille sopiva päivämäärä löytyi ja oli aika tilata lentoliput.

Tyttö tilasi lentoliput netistä, ja näytti niitä äidilleen, joka kysyi kauhuissaan, että minne se tyttö nyt oli matkustamassa ja kenen kanssa. Yksin, ja ensin lentokoneella Pariisiin ja sitten luotijunalla Lilleen. Äidin ilmettä on vaikea kuvailla, ehkä aimo annos huolta, epäuskoa ja kunnioitusta sekoitettuna toisiinsa ovat melko kuvaava yhdistelmä. Liput Luotijunaan tyttö hoiti VR:n ystävällisen naisvirkailijan kanssa, joka ei kylläkään löytänyt minkäänlaisia nuorisoalennuksia, vaikka sellaisia Camillen mukaan Ranskan rautatiet viljelevät melko ahkerasti.

Lähtöpäivä lähestyi, mutta vielä ennen sitä tyttö sai tuntea Ranskan byrokratian salakavalan toiminnan. Tytöllä ei olisi mitään asiaa Camillen kouluun, mikäli hän ei toimittaisi ennen saapumistaan viittä eri lomaketta koskien itseään, kielitaitoaan ja kiinnostustaan eri kouluaineita kohtaan. Kunnantalon urheat työntekijät koettivat auttaa tyttöä faksaamaan paperit lähtöä edeltävänä päivänä, mutta tuloksetta. Lopulta tyttö skannasi paperit ja lähetti ne sähköpostilla, saa luvan kelvata tyttö manasi mielessään.

Sitten 13.1.2009, se oli menoa. Tyttö lensi Frankfurtin kautta Pariisiin, ja oli onnekseen tutustunut Pariisin lentokentän pohjapiirustuksiin netissä aiemmin, sillä muuten hän olisi ollut aivan hukassa. Jonkun nerokkaan arkkitehdin suunnittelema ruma ja epäkäytännöllinen Charles de Gaullen lentokenttä muistutti lähinnä isoa ja pyöreää betonimöhkälettä keskellä kiitoratoja, hyvin houkuttelevaa. Tyttö joutui odottelemaan monta tuntia ennen luotijunan lähtöä, sillä hän oli halunnut varata tarpeeksi aikaa lentojen myöhästymisen varalta. Odotushallissa hengitys höyrysi ja lämmitys oli nähtävästi yliarvostettua.

Tyttö ei meinannut saada painavaa matkalaukkuaan junaan sisälle, mutta onneksi kiltit ranskalaiset herrasmiehet auttoivat häntä. No ei ole ainakaan haitaksi olla vaaleaverikkö tässä maassa, aina saa apua, tyttö hymyili itsekseen. Lillen asemalle saavuttuaan tyttö oli aivan ulalla. Hän ja Camille eivät olleet sopineet muuta, kuin että tapaavat asemalla, jossa ei kuitenkaan ketään näkynyt. Ai kun kiva, tyttö ajatteli, olen yksin täällä ja minulla ei ole edes Camillen puhelinnumeroa. 20 minuutin päästä tytön luokse juoksee kaunis ranskatar, joka vain höpöttää ranskaa niin nopeasti kuin suu antaa myöden. Samaisella hetkellä tyttö tajuaa kristallin kirkkaasti melko suuren ongelman: en tajua sanaakaan mitä hän höpöttää.

Camille asui perheensä kanssa lyhyen junamatkan päässä Lillen suurkeskustasta ja hänen äitinsä tuli hakemaan tytöt. Äiti yritti kysellä jotakin, mutta tyttö ei oikein saanut selvää mitä äiti tahtoi tietää. Tyttö kangersi myös ansiokkaasti, että hänen siskonsa on kaksi koiraa, vaikka hänen piti sanoa, että siskolla on kaksi koiraa, kielimuuri katsokaas. Talo, tai siis tarkemmin ottaen linna, jossa Camille perheineen asui, oli upea ilmestys torneineen. Huoneet olivat suuria, korkeita ja tyylikkäitä. Ainut miinus puoli oli, että joissakin huoneissa tytön hengitys höyrysi jälleen. Eikö täällä oikeasti ole kuultu lämmityslaitteista tai eristyksistä, tyttö hytisi linnan tornissa.

14.1 Vuorossa oli ensimmäinen päivä Camillen koulussa, jonne tyttö oli saanut luvan tulla lomake-episodin suoritettuaan. Kävi melkein heti selväksi, että Camillen ystävistä kukaan muu ei puhunut englantia edes auttavasti, joten Camillelle jäi tulkin osa. Camille ja tyttö puhuivat keskenään englantia ja ranskaa sopivasti sekaisin, ja se olikin melkein kuin heidän oma kielensä. Koulu oli sanalla sanoen karu. Verraten meidän ihanaan ja kotoisaan lukioomme, Lycée Lous Pasteur de Lille muistutti vankilaa ja jälleen kylmää sellaista. Seinät olivat kolkot, ei sohvia tai muita mukavuuksia, ja oppilaat käyskentelivät välitunnit käytävillä takit päällä, ilman ei olisi tarjennut.

Tyttö osallistui ensimmäiseksi ekonomian tunnille, jonka miesopettaja ihaili tytön vaaleita hiuksia, sanoen ettei ollut koskaan nähnyt yhtä vaaleita hiuksia ranskalaisilla. Tyttö ei halunnut pilata opettajan ihastusta kertomalla, että hänenkään hiukset eivät luonnostaan olleet aivan yhtä vaaleat. Pitäähän opettajillekin tarjota joitakin elämää suurempia kokemuksia, tyttö ajatteli väläyttäessään häikäisevän hymyn opettajalle.

15.1 Camille ja tyttö olivat sopineet, että tyttö voisi matkustaa Lilleen junalla myöhemmin päivällä ja mennä omineen ostoksille Euralillen ostoskeskukseen. Camille soittaisi tytölle, kun hänen koulupäivänsä olisi ohitse. Camillen äiti saattoi tytön juna-asemalle ja osti tälle lipun ja tyttö vakuutti osaavansa tästä eteenpäin yksinkin. Juna ei kuitenkaan koskaan saapunut. Tyttö onnistui kuitenkin, jälleen ystävällisten herrasmiesten avulla, ujuttamaan itsensä bussiin, joka oli menossa Lilleen. Matkalla tyttö piti peukut pystyssä, että bussi todella olisi matkalla Lilleen, sillä hän ei ollut aivan ymmärtänyt mitä bussikuski oli ranskaksi sepostanut. Peukut tehosivat.

Päivä kului kuin siivillä tytön juostessa putiikista toiseen alennusmyyntien siivittämänä. Camille ei kuitenkaan ollut soittanut tytölle ilta seitsemään mennessä ja tyttö alkoi jo huolestua, sillä ostoskeskus menisi kiinni puolen tunnin kuluttua. Tyttö päätti lähettää tekstiviestin Camillen isälle, jonka numero hänellä oli hätätilanteita varten. Isä soitti heti ja kuulosti todella huolestuneelta yrittäen selittää, että tyttö tulisi tiettyyn kohtauspaikkaan. Kielimuuri iski jälleen, mutta onneksi hetken kuluttua tyttö törmäsi vihdoin Camilleen ja hänen ystäväänsä Apolineen. Nämä halasivat tyttöä ja olivat onnesta suunniltaan ja höpöttivät jotain poliisista ja sairaaloista. Tyttö ajatteli heidän vain vitsailevan, kunnes Camille, Apoline ja Camillen isä alkoivat oikeasti soitella takaisin poliisille, kotiin ja sairaaloihin. Voi ei, oli ainut ajatus tytön mielessä, tämä ei voinut olla totta. Camille oli kuulemma yrittänyt soittaa tytölle, mutta yhteydet eivät nähtävästi toimineet ilman, että tyttö soittaisi ensin Camillelle omalla puhelimellaan. Matkalla autolle heitä vastaan tuli vielä neljä armeijapukuista miestä ja vartija, joille Camille kertoi että eksynyt blondi turisti oli löytynyt ja heitä ei enää tarvittaisi. Tyttö ei ollut ikinä kokenut elämässään mitään yhtä nolostuttavaa tilannetta.

Loppuviikon ajan perheen äiti kysyi joka päivä tytöltä oliko tämä eksynyt tänään ja tapaukselle naurettiin makoisasti myös Camillen ystävien kesken. Camillella oli lauantainakin koulua, joka tytöstä tuntui aivan riistolta, sillä muutenkin Camillen päivät tuntuivat venyvän aivan hillittömän pitkiksi ennen kuin hän vihdoin iltaisin pääsi kotiin asti. Illalla Camille osallistui kyläyhteisön iltamiin soittamalla huilua ja tyttö lähti mukaan katsomaan tapahtumaa. Toisen kulttuuriannoksen tyttö sai osakseen, kun koko perhe sunnuntai-iltana suuntasi yhdeksän hengen voimin suureen elokuvateatteriin. Elokuvateatteri oli hillittömän kokoinen useine saleineen ja todisti väitteet oikeiksi, ranskalaiset tosiaan rakastavat elokuvia.

20.1 Edellisiltana pakattu laukku painoi vaa´an mukaan noin 25 kiloa ja tyttö mietti kauhuissaan miten saisi raahattua yksin laukun lentokoneeseen asti. Camille ja tyttö hyvästelivät toisensa ja vannoivat pitävänsä yhteyttä toisiinsa, seuraavaksi olisi Camillen vuoro tulla Suomeen. Luotijunan lähtiessä liikkeelle laiturilla seisova miesrautatietyöntekijä vilkutti tytölle, ja sai tytön hymyilemään.

Lentokentän asemalta tyttö päätti ostaa lähiliikennejunalipun Pariisin keskustaan. Lippuja myyvä mies ihmetteli aikoiko tyttö matkustaa yksin junalla Pariisiin, ja tyttö vastasi että ei toki, onhan hänellä hänen matkalaukkunsa seurana. Junassa jälleen ystävällinen pariisilainen mies neuvoi tyttöä nousemaan oikealta pysäkiltä pois ja auttoi matkalaukun kanssa. Tyttö suuntasi asemalta hieman epävarmana ja eksyneenä kohti Pont de Neufia ihastellen Pariisin kauniita taloja ja katuja, kunnes saapui Seine-joen rannalle. Hänen hengityksensä salpaantui ja vihdoin, vihdoin hän näki sen mitä oli niin hartaasti odottanut: La tour Eiffel. Tyttö oli päättänyt, ettei jaksaisi kävellä matkalaukkunsa kanssa enää metriäkään ja osti lipun jokiristeilylle pitkin Seineä, jotta näkisi kaikki mahdolliset nähtävyydet kerralla. Pariisi ei ehkä ollut aivan parhaimmillaan tammikuussa, mutta silti sen kauneus oli aivan yhtä huumaavaa, kuin tyttö oli kuvitellutkin.

Jokiristeilyn jälkeen tyttö suunnisti takaisin samaa reittiä lentokentälle ja painava matkalaukku kirvoitti jälleen herrasmiesten auttamishalut. Tyttö totesikin, että vaikka matkustaisi yksin ja ei hallitsisi ranskan kieltä, kolmen lukiovuoden jälkeenkään, kuin auttavasti olisi silti mahdollista selvitä ja nauttia matkasta. Oma asenne on kuitenkin se, joka lopulta ratkaisee.

Abiturientti Elisa Vornanen, Iitin lukio

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä