Mikä on ympäristö- ja kulttuurivirta?

Ympäristö- ja kulttuurivirta on Konneveden varhaiskasvatuksen, esi- ja perusopetuksen, lukio-opetuksen sekä ympäristö ja vapaa-aikatoimien (kulttuuritoimi, nuorisotoimi) tavoitteellinen ympäristö- ja kulttuurikasvatussuunnitelma, jolla taataan jokaiselle lapselle ja nuorelle tasavertainen osallisuus ympäröivään kulttuuriin ja kulttuuriseen yleissivistykseen sekä ympäristökasvatukseen. Ympäristö- ja kulttuurivirta on osa Konneveden kunnan varhaiskasvatussuunnitelmaa sekä opetussuunnitelmia ja se sisältää minimitason, joka tulee tarjota jokaiselle konnevetiselle lapselle ja nuorelle vuosittain.

Ympäristö- ja kulttuurikasvatussuunnitelma perustuu ensisijaisesti oman kunnan kulttuuritarjontaan, vahvuuksiin sekä paikalliseen kulttuuriperintöön. Suunnitelma kannustaa kulttuurin monipuoliseen käyttöön ja pyrkii innostamaan lapsia ja nuoria mukaan myös omaehtoiseen kulttuuritoimintaan. Tavoitteena on, että lapset ja nuoret pääsevät osalliseksi kulttuurielämään niin kokijoina kuin tekijöinäkin. Ympäristö- ja kulttuurivirta antaa kehykset suunnitelmalliselle kasvatuksen ja ympäristö- ja kulttuuritoimijoiden yhteistyölle. Tavoitteena on hyödyntää mahdollisimman monipuolisesti paikallista osaamista ja luoda toimivia yhteistyökäytäntöjä konnevetisten toimijoiden kanssa.