5.25.2 Kulttuuripassi

5.25.2 Kulttuuripassi

Kulttuuripassi on Kolarin lukion soveltava kurssi, jonka tarkoituksena on kannustaa lukiolaisia osallistumaan koulun ulkopuolella erilaisiin tapahtumiiin. Passiin voi kerätä merkintöjän koko lukion ajan.
Kulttuuripasseja ja lisäohjeita saa ohjaavalta opettajalta.

Passiin hyväksyttäviä tapahtumia (yhteensä noin 30 tuntia) tulee olla eri osa-alueilta, joita ovat esimerkiksi seuraavat:
- luennot
- elokuvat
- konsertit
- teatteriesitykset
- kuvataidenäyttelyt
- kulttuuritapahtumissa talkoilu
- oma osallistuminen eri harrastusryhmissä (esim. teatteri), jos näistä ei erillisistä kurssisuoritusta

Kurssin suorittamisen ehtona on osallistumisen lisäksi reflektio jokaisesta tapahtumasta. Kulttuuripassi arvioidaan suoritusmerkinnällä (S).