Muinaiset egyptiläiset uskoivat, että ihmisen elämä jatkui kuoleman jälkeen. Oli tärkeä valmistautua huolellisesti. Vainajaa varten kirjuri laati kuolleiden kirjan, jossa oli ohjeita ja loitsuja tuonpuoleiseen. Hautakammioon säilöttiin vainajalle tärkeitä tavaroita, palvelusväkeä esittäviä patsaita eli sabteja, sekä runsaasti ruokaa ja juomaa.

 

Ruumis palsamoitiin mätänemisen estämiseksi. Se avattiin ja siitä poistettiin sisäelimet ja aivot. Ruumis kuivattiin suolan avulla ja sen pintaan siveltiin puupihkan ja öljyn seosta. Maksa, keuhkot, vatsa ja suolet siirrettiin kanooppiastioihin. Sydän jätettiin paikoilleen, sillä se oli sielun asuinsija. Ruumis kiedottiin pellavaliinoihin. Kasvojen mukaan tehtiin kuolinnaamio. Kuivunutta ruumista kutsuttiin muumioksi. Muumio suljettiin värikkäästi koristeltuun sarkofagiarkkuun. Runsaat hieroglyfit, joita arkkuun ja hautakammioon oli maalattu, kertoivat vainajan elämästä ja neuvoivat kuoleman jälkeisessä.

 

Palsamointi kesti kaikkine vaiheineen 70 vuorokautta. Kyse oli kalliista toimenpiteestä, joten täydellinen palsamointi tehtiin vain kuninkaallisille. Kukin halusi kuitenkin varautua tuonpuoleiseen varojensa mukaan, joten köyhimpienkin ruumiit säilöttiin aavikon hiekkaan. Samaten hautakammioista mahtavimmat, pyramidit, oli tarkoitettu vain faaraoille.

 

Kun hauta oli sinetöity umpeen, alkoi vainajan matka tuonpuoleiseen. Osiriksen valtakuntaan päästäkseen sielun oli läpäistävä koe. Sakaalipäinen Anubis, kuolleiden opas, punnitsi hänen sydämensä. Toisessa vaakakupissa oli totuuden ja oikeudenmukaisuuden jumalattaren Ma'atin sulka. Jos sydän painoi sulkaa enemmän, Ammut hirviö ahmaisi sen. Ammutilla oli krokotiilin pää, leijonan vartalo ja virtahevon jalat. Jos vainaja oli elänyt oikeamielisesti ja sydän oli kevyt, pääsi hän jatkamaan matkaansa.