Perusopetus

Poikkeusoloista Humppilan peruskouluissa

Hallituksemme on tänään päättänyt poikkeuksellisista rajoitustoimenpiteistä koronaviruspandemian hillitsemiseksi. Tämä vaikuttaa myös kuntamme peruskouluihin. Tiedotamme asiasta lisää heti, kun tiedämme tarkemmin, miten opetus tullaan järjestämään. Hallituksen päätöksen mukaisesti opetus ja ohjaus järjestetään mahdollisimman laajasti vaihtoehtoisilla tavoilla, muun muassa etäopiskelua, erilaisia digitaalisia oppimisympäristöjä ja -ratkaisuja sekä tarvittaessa itsenäistä opiskelua hyödyntäen. Kuitenkin 1-3 luokilla järjestetään lähiopetusta niiden vanhempien lapsille, jotka työskentelevät yhteiskunnan toiminnan kannalta kriittisillä aloilla. Lisäksi poikkeuksena järjestetään erityisen tuen päätöksen saaneiden lähiopetus sitä tarvitseville, kuitenkin niin että ne huoltajat, joiden on mahdollista järjestää lapsen hoito kotona, menettelevät näin. 

Tällä hetkellä kunnan molempien koulujen osalta päätettynä on seuraavaa:

tiistaina 17.3. kaikilla oppilailla on koulua klo 9-13, iltapäiväkerhoa ei järjestetä, koulukuljetukset lähtevät heti koulupäivän päätyttyä.

keskiviikosta 18.3. alkaen opetus järjestetään pääsääntöisesti etäopetuksena. Tästä annamme lisätietoa Wilman välityksellä huomenna klo 15 jälkeen.

Huoltajien tulee ilmoittaa Wilma-viestillä oppilaan omalle opettajalle tai luokanvalvojalle, mikäli

1. Oppilas on erityisen tuen piirissä tai 1-3 luokkalainen ja huoltaja on töissä yhteiskunnan toimintojen kannalta kriittisellä alalla, eikä toisellakaan huoltajalla ole mahdollisuutta olla kotona

  • Mikäli lapsesi tarvitsee lähiopetusta, ilmoita ammattisi, työnantajasi ja mahdollisen toisen huoltajan ammatti sekä työnantaja

2. Oppilaalla ei ole kotona käytössään verkkoyhteydellä varustettua tietokonetta, tablettia tai matkapuhelinta

 

Lisätietoja voit tarvittaessa kysyä minulta Wilma-viestillä tai puhelimitse. Tarkempia tietoja opetuksen järjestämisestä saatte Wilman kautta huomenna.

 

Maria Kemppainen

rehtori puh. 044 706 4412

Humppilan peruskoulujen työajat lukuvuodelle 2020-2021

Sivistyslautakunta päätti lukuvuoden 2020 - 2021 työajat seuraavasti:
  • Syyslukukausi 13.8. - 22.12.2020
  • lauantaikoulupäivä 29.8.2020
  • syysloma viikko 42 (12.-18.10.2020)
  • joululoma 23.12.2020-6.1.2021
  • Kevätlukukausi 7.1. - 5.6.2021
  • talviloma viikko 9 (1.3. - 7.3.2021)
  • pääsiäinen 2.-5.4.2020
helatorstai ja sen jälkeinen perjantai, vapaapäivät 13.-14.5.2021. Kevätlukukausi päättyy lauantaina 5.6.2021

Peda.net käyttää vain välttämättömiä evästeitä istunnon ylläpitämiseen ja anonyymiin tekniseen tilastointiin. Peda.net ei koskaan käytä evästeitä markkinointiin tai kerää yksilöityjä tilastoja. Lisää tietoa evästeistä