Toimintakausi 2026-2027

Omenapiirakan leipomista

Leivoimme yhdessä omenapiirakkaa. Edellisenä päivänä viskarit keräsivät omenoita puista ja muut kävivät kauppareissulla pullojen palauttamisen yhteydessä ostamassa vaniljakastiketta, jotta päästiin kunnolla herkuttelemaan. Leipominen sujui mukavasti ja lapset olivat aivan innoissaan, kun saivat lounaalla jälkiruuaksi itse leipomaansa omenapiirakkaa!

Syyskuun touhuja

Syyskuussa olemme pelailleet Afrikan tähteä, leikkineet monenlaisia leikkejä, etenkin multilinkkien rakentelu ja erilaiset roolileikit ovat olleet kovassa huudossa. Myös myrkkysieni-leikki on ollut lapsille mieluinen. Sadepäivän vietimme katsoen Risto Räppääjä ja yöhaukka-elokuvaa.

Viskarijuttuja

Viskarit ovat harjoitelleet oman nimen alkukirjaimia kirjoittaen, värittäen, muovaillen sekä kehollisesti.

Elokuun puuhia

Elokuu Tähtitarhassa on pitänyt sisällään toisiimme tutustumista ja uusiin pienryhmiin orientoitumista. Äänestimme myös pienryhmillemme nimet. Meiltä löytyy nyt siniset alienit, punaiset auringot ja keltaiset astronautit. Lapset ovat rakentaneet magnatileseja innoissaan ja lukeneet kirjoja majassa.