Tietoja Alvarin koulusta - lukuvosi 2025-2026 liikkeelle

Alvarin koulun viides lukuvuosi edelleen uusissa opetustiloissa käynnistyi elokuussa 2025. Koulutaipaleelleen Alvariin tuli noin 130 alakoululaista. Yksisarjaisessa koulussamme toimivat 1.-6. luokat sekä kaksi pienluokkaa.
Kuortaneen esiopetuksen oppilaat ovat siirtyneet Ruonan koulun tiloihin, jossa heillä on nyt oma "valtakunta". Ruonan koululla on kaksi esiopetusryhmää, joissa on kaikki Kuortaneen kunnan esioppilaat. Hallinnollisesti esikoulu säilyy osana Alvarin koulua.
Alvarin opetushenkilöstössä toimivat rehtori, kaksi esikoulun opettajaa (Ruonalla), kuusi luokanopettajaa, kaksi erityisluokanopettajaa, laaja-alainen erityisopettaja (kolmena koulupäivänä) ja alakoulujen yhteinen englannin opettaja (kolmena päivänä). Lisäksi koululla käy yläkoulultamme ruotsin kielen opettaja.
Koulunkäynninohjaajia on esiopetuksessa Ruonalla kaksi, pienluokillamme kolme ja yleisopetuksessa neljä. Osa ohjaajista on yhteisiä varhaiskasvatuksen kanssa ja he huolehtivat koulumme tiloissa pidettävästä aamu- ja iltapäivätoiminnasta.
Harrastamisen Suomen malli – hankkeen kerhot tuovat monipuolista toimintaa koulullemme ja harrastamisen mahdollisuuksia oppilaillemme. Hankkeen päätavoitteena on mahdollistaa jokaiselle lapselle ja nuorelle mieluisa, maksuton harrastus koulupäivän yhteyteen ja välittömästi sen jälkeen. Kerhot alkavat syyskuun aikana.
Iltaisin koululla pidetään kansalaisopiston, 4H:n, urheiluseurojen sekä muiden järjestöjen kursseja ja kerhoja. Onpa koulun saliin mahdollista varata myös yksityisvuoroja. Lähes kaikki koulun illat täyttyvätkin mitä monipuolisimmista harrastustoiminnoista.
Uudet oppimistilat tarjoavat meille monipuolisia mahdollisuuksia uusien asioiden omaksumiseen. Jatkamme tänäkin lukuvuonna toimintamme johtoajatuksena, hyvien tapojen opettelua – tämä on kaikkien Kuortaneen koulujen yhteinen vuositeema. Tällä teemalla Alvarin koulun toiminnan keskiössä säilyy kaikkia kunnioittava, toisten hyväksyntään ohjaava ja itsetuntemusta kehittävä kokonaistoiminta. Nämä mielessä käymme kouluamme positiivista ilmapiiriä ympärillemme luoden, ahkerasti opiskellen, toisiamme kunnioittaen ja parhaamme yrittäen. Yhteistyötä teemme niin kotien ( mm. vanhempaintoimikunnan kautta), lähiyritysten kuin myös erilaisten yhteisöjen kanssa.
Jokaisen käytös vaikuttaa meidän kaikkien viihtyvyyteen.
”Meidän Alvari” on jokaiselle lapselle turvallinen oppimispaikka, kotikoulu.

Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin