Koulutiedote 18.11.2020

Koronasuunnitelmassa palataan perusvaiheeseen

Siilinjärven ja Kuopion siirryttyä kiihtymisvaiheesta perusvaiheeseen, myös koulussamme siirrytään perus- eli vihreään suunnitelman vaiheeseen. Tilannetta tarkkaillaan kuitenkin päivittäin ja valmius palata keltaiseen on järjestettävissä nopeasti. Vihreä vaihe tarkoittaa edelleen sitä, että noudatamme THL:n ja opetushallituksen ja Siilinjärven kunnan linjauksia ja varovaisuutta.

Tämä tarkoittaa edelleen sitä, että hygieniasta huolehditaan, sairaana ei tulla kouluun ja että kaikkien kokoontumisten tarkoitusta mietitään. 

Oppimiskeskustelut pidetään edelleen opettajien ohejeistusten mukaisesti ja lähellä pidettäessä, aikuiset käyttävät kasvomaskia.

Koulun kerhot voivat kokoontua jälleen taloittain. 

Olemme koulussa huomanneet, että kaikki muukin sairataminen on saatu nopeasti taltutettua koronatoimien ansiosta ja lapset ovat olleet terveitä, niin kuin opettajatkin. Lämmin kiitos tästä huolenpidosta teille kaikille huoltajille. Olette joutuneet venymään monessa kohti.

Olemme huomanneet myös, että valtioneuvoston Siilinjärven kunnalle myöntämät "koronakorjaamovarat" ja niillä saatu erimuotoinen tuki on auttanut oppilaiden opintojen edistymisessä. Olemme pysähtyneet myös miettimään oppilaiden kanssa niitä hyviä asioita, joita tämä poikkeuksellinen aika on tuonut tullessaan. Merkityksellisimpänä varmasti sellainen lämpö ja yhteen hiileen puhaltaminen niin lasten, kuin aikustenkin keskuudessa.

LED huomioliivit

Hyvä vanhempi. Pienikulkija on yhteistyössä paikallisten yritysten kanssa jakanut aloittaneille ekaluokkalaisille LED valoilla varustetut huomioliivit. Liiveihin on painettu yhteistyöyritysten logot. Mikäli ette halua ottaa liiviä vastaan, pyydämme ystävällisesti palauttamaan liivin kouluun.

Vuosittain lapsia joutuu liikenteessä vaaratilanteisiin. Usein syynä on se, ettei autoilija huomaa lasta. Huolehditaan yhdessä, että lapset saavat asianmukaiset huomiovarusteet. Käytetään liivejä ahkerasti.

Turvallista jatkoa!

PIENIKULKIJA väki

Joulun aika

Tiedotamme lähempänä joulun ajan järjestelyistä.

*

Iloa ja lämpöä ja ennen kaikkea valoa pimeään aikaan!
Koulun väki