Cheek

Cheek (viralliselta nimeltään Jare Henrik Tiihonen) on syntynyt 22. joulukuuta 1981 Vantaalla. Cheek on suomalainen hiphop -artisti. Valitsin Cheekin, koska Cheekistä on paljon kerrottavaa, koska hänen uransa on niin pitkä. Pidän Cheekissä hänen rohkeudesta ja siitä miten hän on mukana niin monessa asiassa esim. elämälapselle-konserteissa. Lahdessa Launeen yläasteella rap-musiikista kiinnostunut Cheek aloitti riimien kirjoittamisen vuonna 1998. Vuonna 2000 hän liittyi lahtelaiseen rap-ryhmään 5th Elementiin. Englanniksi poskea tarkoittavan, artistinimensä hän sai jo kouluaikoina pyöreiden poskiensa vuoksi. Cheek solmi levytyssopimuksen 2003 Sony music Entertinmentin kanssa. Ensimmäinen levy-yhtiön kautta julkaistu albumi Avaimet mun kulmille julkaistiin 2004. Suomen virallisella listalla levy nousi 19. sijalle. Vuonna 2007 Cheek siirtyi Sonylta hiphop-musiikin julkaisemiseen erikoistuneen Rähinä Recordsin Alarm Entertainment -levymerkin artisteihin. Alarm Entertainment julkaisi Cheekin kolmannen albumin kasvukipuja vuonna 2007. Keskiviikkona 15. marraskuuta 2017 Cheek piti tiedotustilaisuuden, jossa hän ilmoitti lopettavansa musiikkiuransa ja pitävänsä jäähyväiskonsertin 25. elokuuta 2018 Lahden Mäkimontussa. Cheek kertoi tiedotustilaisuudessa, että hän oli tehnyt päätöksen uran lopettamisesta jo vuonna 2014, kun hän piti vuoden mittaisen tauon.