Käsityö (tekstiilityö) (wTS)

Tekstiilikäsityössä kahdeksannella luokalla valmistetaan vaatteita ja asusteita omien ideoiden pohjalta sekä toteutetaan jokin lankatyö. 

Yhdeksännellä luokalla tututustaan sisustukseen ja syvennetään käsityötaitoa oman kiinnostuksen pohjalta. Keväällä valmistetaan päättötyö, josta pidetään myös oppimispäiväkirjaa. 

Valinnaiskurssilla laajennetaan aiempaa tietämystä materiaaleista, tekniikoista ja työvälineistä sekä niiden taloudellisesta ja turvallisesta käytöstä.  

Kurssilla valmistetaan omien suunnitelmien mukaisia töitä yhteisen aihepiirin mukaan. Aihepiirin suunnittelun lähtökohtana voi olla esim. tarve tai ongelma, johon etsitään ratkaisua tai ajankohtainen idea tai käsityötekniikka. Aihepiirin sisällä oppilas asettaa itselleen työskentelyn tavoitteita ja valitsee itseään kiinnostavat tekniikat ja materiaalit tarjotuista vaihtoehdoista.