• toimijuus ja havaitseminen
• tarjouma (affordanssi)
• oikea-aikainen tuki (scaffolding)
• identiteetti ja ääni (voice).

Toimijuus ja havaitseminen merkitsevät sitä, että oppija ei ole objekti, jolle opettaja kontrolloidusti tarjoilee kieltä. Sen sijaan tavoitteena on oppia havaitsemaan, mitä oppimisen mahdollisuuksia erilaisissa vuorovaikutustilanteissa on. Opetuksen lähtökohtana on näin ollen oltava oppijan motiivit ja tarpeet. Sitä, minkä oppija ympäristöstään havaitsee ja mikä johtaa oppimiseen, kutsutaan affordanssiksi tai tarjoumaksi. Oppiminen edellyttää siis aktiivista havainnointia ja valikointia – ja todennäköisimmin oppija onnistuu olemaan aktiivinen toimija ja ponnistelee oppimisensa eteen silloin, kun hän on aidosti kiinnostunut aihepiireistä, toiminnoista ja yhteisöistä, joita opetus koskee. On hyvä puntaroida, millaiset teemat puhuttelevat nuorta oppijaa. Kanoniset kielen alkuvaiheen sisällöt (karrikoidusti ilmaistuna vihannekset, huonekalut, eläimet ja muut klassiset teemasanastot; "suomalainen kulttuuri" usein auttamattomasti vanhentuneine ja homogeenisine kuvastoineen, tarinoineen ja perinteineen, joita urbaani kantanuorikaan tuskin arjestaan tunnistaa) eivät välttämättä tarjoa mahdollisuuksia samaistua tai etsiä tiloja, joihin identifioitua ja joista kerätä itselleen rakennusaineksia uuteen identiteettityöhön. Oppijalähtöisyys merkitsee ennen kaikkea sen pohtimista, millaiset sosiaaliset suhteet, tilanteet ja aihepiirit ovat oppijalle relevantteja. Näitä kaikkia ei ole mitenkään voitu tähän materiaaliin koota, mutta olemme pyrkineet mallintamaan joitakin tilanteita, joita sitten oppilaiden kanssa yhdessä reflektoida, valikoida ja laajentaa.

Oikea-aikainen tuki tai pedagoginen tuki (scaffolding) on vuorovaikutuksen väline sekä opetuksen suunnittelun väline. Oppiminen tapahtuu luontevimmin ja tehokkaimmin vuorovaikutuksessa. Kun kielenkäyttäjät jakavat huomion yhteistä päämäärää varten sekä jakavat kielellisiä ja muita merkityksiä välittäviä resurssejaan, kukin osapuoli ylittää oman osaamisensa rajat. Tähän liittyy läheisesti lähikehityksen vyöhykkeen käsite, johon Dufva (2013) viittaa ilmauksella "kasvunvara". Vuorovaikutuksessa liikutaan yksilön kasvunvaran alueella ja otetaan tuetusti askeleita eteenpäin. Opettaminen onkin tästä näkökulmasta herkkää reagointia oppilaan toimintaan: opettaja ei määrittele etenemistahtia vaan myötäilee prosessia ja vie sitä eteenpään.

Tässä materiaalissa tehtävät ovat pääosin sellaisia, että ne vaativat vuorovaikutusta opettajan ja vertaisten kanssa. Tehtävissä on paljon vapaata keskustelua mahdollistavia ja kirvoittavia tehtäviä. Tietynlainen strukturoimattomuus on tietoinen valinta: se mahdollistaa aidon vuorovaikutuksen, merkitysneuvottelut ja ilmaisutarpeiden syntymisen. Kun aihepiiri herättää tunteita ja ajatuksia, kielellisille ilmauksille syntyy tarve – ja oikea-aikaisen tuen avulla ne on myös mahdollista oppia. Opettajan tehtävä on antaa tilanteisiin malli-ilmauksia ja ohjata jäljittelemään niitä – ja ennen näitä antaa tilaa myös kysymyksille ja epävarmuudelle: opettaa sietämään epävarmuutta ja ennen kaikkea näkemään epävarmuus ja tietämättömyys optimaalisena oppimisen mahdollisuutena. Vuorovaikutuksessa on myös lupa käyttää kaikkia resursseja merkitysten välittämiseen (Googlen kuvahaut ja sanakirjat, näytteleminen ja piirtäminen). Tyhjää tilaa ei kannata täyttää liian helposti ns. kielioppimonisteilla. Rohkene tuoda luokkaan omia ideoitasi ja ennen kaikkea nuorten ideoita! Kuuntele, millaisia tilanteita on nuorten elämässä meneillään ja anna aikaa niiden käsittelyyn.

Materiaali tutustuttaa arjen tilanteisiin ja niiden kielenkäyttöön sekä antaa välineitä ymmärtämiseen ja omaan tuottamiseen erilaisissa tilanteissa. Toista kieltä (eli suomea suomenkielisessä ympäristössä) opitaan kuitenkin kaikkialla, missä oppilas pääsee osalliseksi suomenkielisiin yhteisöihin. Siksi opetuksessa tulee ohjata oppilasta havainnoimaan ja käyttämään kieltä myös – ja ennen kaikkea – luokan ulkopuolella. Materiaali tarjoaa kielenkäytön malleja esimerkiksi arkiseen välituntikeskusteluun, mutta osaksi oppilaan kielivarantoa nämä ilmaukset niin ymmärrettyinä kuin tuotettuinakin tulevat vasta, kun niitä pääse kuulemaan, toistamaan, harjoittelemaan ja varioimaan aidoissa arjen tilanteissa ja vuorovaikutuksessa, joissa oppilas niitä tarvitsee.