Koulutaksi - ohjeita huoltajille

Oppilaiden henkilökohtaiset aamun hakuajat on toimitettu wilmaviestillä 10.-11.8.2026. 

Ilmoitusten ja peruutusten numero 0509023812 - vain tekstiviestit!

Tällä lukuvuodella Ivalon koulun taksilla ajettavat kuljetukset hoitavat Ivalo Taxiservice Oy, Inarin Taksipalvelu sekä Lapin Tunturiliikenne Oy. Koulukuljetusten saapuessa ja lähtiessä on pysäkillä aina koulun aikuinen, jolta voi kysyä neuvoa tarvittaessa. 

Koulukuljetuksessa on noudatettava samoja käyttäytymisen sääntöjä kuin koulussa. Kaikenlainen huono käytös, kiusaaminen ja kiroileminen ovat kiellettyjä koulutakseissa aivan kuten koulussakin. Kuljettaja huolehtii lasten turvallisuudesta, joten kuljettajaa on toteltava. Huonosta käytöksestä raportoidaan koululle ja siihen puututaan välittömästi. 

Viestintä takseille ja koululle tapahtuu Elisan Dialogi-tekstiviestipalvelun kautta. Palveluun lähetetyt viestit tavoittavat taksiautoilijat, koulujen toimistot sekä koulun kuljetusten valvojat.

Koulu on ilmoittanut oppilaiden koulupäivien alkamis- ja päättymisajat takseille. Koulu järjestää koulukuljetuksen vain heti koulupäivän päätyttyä, koulukuljetusta ei järjestetä esimerkiksi harrastustoiminnan tai iltapäivätoiminnan jälkeen. Jos lapsi jää iltapäivätoimintaan, kerhoon tms. on vanhemman tehtävä peruuttaa koulukuljetus. 

Tällä lukuvuodella kaikkien Ivalon koulun luokkien esi-9 oppilaiden koulupäivät päättyvät joko 11.45, 12:45, 13:45 tai 14:45.

Koulukuljetukset lähtevät koulun pysäkiltä klo 13:00, 14:00 ja 15:00.

Jos taksikuljetusta ei lähde samaan aikaan kuin koulupäivä päättyy, jää oppilas kuljetuksen odotukseen koulun iltapäivätoiminnan yhteyteen. Jos tällaisena päivänä haette lapsenne itse, muistattehan ilmoittaa iltapäivätoiminnan puhelimeen p.040 576 2208 ettei lasta odoteta turhaan odotustunnille. 

Jos lapsenne ei tarvitse koulukuljetusta esimerkiksi sairastumisen vuoksi, tai jos tuotte/ haette hänet itse koulusta, täytyy kuljetus peruuttaa.

Peruutus tehdään tekstiviestillä numeroon 0509023812

Numeroon ei voi soittaa. Viestit ohjautuvat viestipalvelun kautta koulujen kansliaan sekä liikennöitsijöille. Koulu seuraa aktiivisesti peruuttamatta jääneitä kuljetuksia, eli tilanteita kun oppilaita haetaan kotoa tai odotetaan koululla turhaa.

Jos lapsenne asuu kahdessa osoitteessa ja tarvitsee koulukuljetuksen vain tiettyinä päivinä tai viikkoina, esimerkiksi aina parilliset tai parittomat viikot, ilmoitattehan siitä koulun kansliaan mahdollisimman pian. Myös lukuvuoden aikana tapahtuvat muutokset on tärkeää ilmoittaa koululle.

Jos lapsenne tulee käyttämään koulukuljetusta vain satunnaisesti, voimme sopia järjestelystä, jossa ilmoitatte poissaolon sijaan ne päivät ja ajat, kun lapsenne tarvitsee kuljetuksen. Tässä tapauksessa olettehan yhteydessä koulun kansliaan wilman välityksellä.