Virpi Kalakoski: linkki


Mitei, miksi kyseessä ei ole varsinaisesti keskittymishäiriö.

Asian­­tuntija kertoo, miksi kirjan lukemisesta on tullut monelle niin vaikeaa – Kyse ei ole keskittymis­kyvyn tuhoutumisesta

Lukemista kannattaa harrastaa, koska se ruokkii mielikuvitusta eri tavalla kuin vaikkapa tv-sarjan katsominen, sanoo psykologian tohtori.

Juttu on osa Minä väitän -sarjaa, jossa yksi asiantuntija kertoo näkemyksensä omaan alaansa liittyvästä kiinnostavasta aiheesta.

Muistiin perehtynyt psykologian tohtori, Työterveyslaitoksen tutkimuspäällikkö Virpi Kalakoski:

”KIRJAN lukemisesta on tullut monelle vaikean tuntuista. Olen huomannut, että osa ihmisistä haluaisi lukea etenkin iltaisin, mutta lukeminen ei onnistu, koska on helpompaa selata kännykkää tai uppoutua tv-sarjoihin.

Tämä aiheuttaa monille huolta ja ahdistusta: olenko pilannut keskittymiskykyni kokonaan. Huoli on turha. Ei ole tutkimusnäyttöä siitä, että ihmiset aivot jotenkin ”surkastuisivat” Netflixin tai puhelimen käytöstä.

Kyse on ennemminkin siitä, että kännykän ja tietokoneen käytöstä on tullut pinttynyt tapa.

Olemme luonnostaan mukavuudenhaluisia: teemme mielellään asioita, jotka ovat meille helppoja. Kun selaa kännykkää ja katsoo tv-sarjaa, saa olla mukavasti passiivinen ja vain nauttia viihteestä.

Lisäksi ihminen on oppimiskone, joka kaipaa ajatusmaailmalleen sisältöä. Innostumme helposti, olipa kyseessä kiinnostava Twitter-viestiketju tai klikkiotsikko, ja voimme unohtua puhelimen ääreen koko illaksi.

TARVITSEMMEKIN toiminnanohjausta, jos haluamme vähentää ruutuaikaa ja lisätä kirjojen lukemista.

Termi tarkoittaa psyykkisiä prosesseja, joiden avulla pystymme toimimaan suunnitelmallisesti ja esimerkiksi aloitamme, pidämme yllä ja lopetamme sen hetkisen tekemisemme.

Kirjaan tarttumista voi verrata lenkillä käymiseen.

Käytännössä toiminnanohjaus voi tarkoittaa sitä, että pitää tietoisesti kiinni suunnitelmasta ja välttää ärsykkeiden mukana menemistä. Lukemisen kohdalla se voi tarkoittaa sitä, että laittaa kännykän toiseen huoneeseen, kun tarttuu kirjaan.

MEDIASSA on käytetty viime aikoina termiä itseaiheutettu keskittymishäiriö. Tällä tarkoitetaan, että piippaavat älylaitteet, avokonttorien hälinä, jatkuvat keskeytykset ja kiire olisivat romuttaneet keskittymiskykyämme.

Mielestäni sana ”keskittymishäiriö” ei kuitenkaan ole kovin hyvä termi kuvaamaan ilmiötä. Monet muutkin psykologian ammattilaiset ovat kertoneet olevansa samaa mieltä.

Useimpien ihmisten kohdalla kyse ei ole häiriöstä vaan yksinkertaisesti huonoista tavoista ja kuormittavasta ympäristöstä – eli siis asioista, joita on mahdollista muuttaa.

Keskittymishäiriöstä puhuminen voi ahdistaa ja lamauttaa ihmistä turhaan.

Aidot neurologiset häiriöt, kuten adhd, add tai lukihäiriö, ovat oma ilmiönsä. Neurologisessa häiriössä lukemisessa on vaikeuksia lapsesta lähtien.

Jos on ennen lukenut sujuvasti kirjoja mutta nykyään roikkuu netissä, ihmisellä on lukemiseen tarvittava hermostollinen peruskyky ja lukutaito tallella.

Kirjaan tarttumista voi verrata lenkillä käymiseen. Parasta on, kun tavasta muodostuu osa arkea. Lukemiselle on raivattava aikaa, ja itseltään pitänee vaatia hieman itsekuria.

Jos kännykkään tarttuminen huvittaisi enemmän kuin kirja, itsensä kanssa voi sopia, että lukee kymmenen sivua joka ilta. Kun pääsee vauhtiin, hyvän kirjan imu vie usein mennessään.

Koskaan ei ole myöhäistä oppia nauttimaan kirjoista.

Yksi keino motivoida itseään on miettiä, minkälainen tunne ja olotila minulla on tunnin päästä, jos selailen nyt tunnin verran kännykkää tai jos luenkin hyvää kirjaa.

LUKEMISTA kannattaa harrastaa, koska se ruokkii mielikuvitusta eri tavalla kuin tv-sarjan katsominen. Lukiessa ihminen kuvittelee, miltä henkilöt ja tapahtumat näyttävät.

Lukeminen kuormittaa työmuistia, koska ihminen rakentaa säiliömuistiin kirjan tarinaa ja maailmaa. Mieleen voikin jäädä pysyviä muistoja kirjan tunnelmasta.

Kun lukee jotakin vaikuttavaa, kirjan voi laskea kädestään ja miettiä lauseita rauhassa. Tv-sarja menee vauhdilla eteenpäin, jolloin ajatuksille ei jää niin paljon tilaa.

Lukutaitoon ja -intoon vaikuttavat paljon lapsuuden kokemukset lukemisesta. Lapsille olisi hyvä lukea paljon, jotta heidän sanavarastonsa kehittyy. Jos sanavarasto on suppea ja lukutaito huono, lukeminen on aikamoista ponnistelua.

Vaikka kotona ei olisi kannustettu lukemiseen, koskaan ei ole myöhäistä oppia nauttimaan kirjoista. Jos lukeminen ei maistu, äänikirjat saattavat sopia itselleen paremmin.

Minusta on aivan yhtä arvokasta tarttua Nobel-palkittuun kirjaan kuin dekkariin tai romanttiseen kirjasarjaan. Tärkeintä on löytää kirja, joka sopii parhaiten tähän hetkeen.”