5.2.1. Osallisuus päiväkodeissa ja kouluissa

5.2.1. Osallisuus päiväkodeissa ja kouluissa

Toiminta päiväkodeissa ja kouluissa järjestetään niin, että sen perustana on lasten ja nuorten osallisuus ja kuulluksi tuleminen kunkin ikäkauden mahdollistamalla tavalla. Työskentelyn lähtökohtana on oppimiskäsitys, jossa lapsi ja nuori nähdään aktiivisena toimijana.

Oppilaan oman kokemusmaailman ja kiinnostuksen kohteiden esille tuominen motivoi uusien asioiden oppimista. Päiväkodeissa ja kouluissa rohkaistaan oppilasta toimimaan itselleen luontaisella tavalla opettajan toimiessa ohjaajana.

Työtavat ja erilaiset oppimisympäristöt valitaan siten, että ne tukevat oppilaan osallistamista. Myös koko päiväkotia ja koulua koskevaan yhteisölliseen toimintaan otetaan jo suunnitteluvaiheessa oppilaat mukaan.

Kouluilla toimii oppilaskunta. Oppilaskunnan on luonteva tehdä yhteistyötä koulunuorisotyön, nuorisovaltuuston, koulujen johtoryhmien ym. kanssa. Oppilaskunnalla on myös mahdollisuus kutsua asiantuntijoita ja vierailijoita kouluun.

Koulu määrittelee opetussuunnitelmassaan osallisuuden muodot ja oppilaskunnan toiminnan perusperiaatteet. Osallisuuteen liittyviä asioita täydennetään koulun vuosittaisessa suunnitelmassa erityisesti monialaisten oppimiskokonaisuuksien kohdalla. Päiväkodin opetussuunnitelmassa määritellään osallisuuden muodot, joita täydennetään vuosittaisessa suunnitelmassa.

Tähteenkadun koulu

Koulussamme oppilaiden osallisuudella tarkoitetaan toimintaa, jossa oppilaat asettavat tavoitteita, keskustelevat ja pohtivat eri ratkaisuja sekä tekevät päätöksiä ja kantavat vastuun tekemisistään. Koulussamme pyritään luomaan myönteinen, arvostava ja luottamuksellinen ilmapiiri, jossa oppilaat käyttävät luontevasti vapauksia ja vastuutaan. Yhdessä ja yksin toimimalla oppilas saa osallisuuden kokemuksia ja harjaantuu käyttämään erilaisia vaikuttamisen keinoja.