Pelin esittely
Valitsin esiteltäväksi peliksi koodaustunti-sivuston Angry Birds-koodaustunnin, joka siis sananmukaisesti lupaa opettaa ohjelmoinnin ja koodauksen perusteet noin yhdessä tunnissa. Se on suomeksi käännetty sivusto Code.org-sivuston ohjelmoinnin oppimissovelluksista. Sivustolla voi kokeilla mm. ilmaiseksi ilman rekisteröitymistä ohjelmoinnin perusteita myös, Frozen- tai Flappy Bird -teemaan liittyen. Edellä mainitut firmat tai niiden oikeuden haltijat sponsoroivat kyseistä sivustoa.
Sovellus toimii web-selaimessa, johon aukeaa oppimissovellus videoineen sekä suomenkielisine ohjeineen. Oppimistuokio kestää sananmukaisesti n. yhden tunnin. Lisäksi on tarjolla n. 20 tunnin lisäharjoitteita sekä Code.org-sivustolla vielä runsaammin tehtäviä ja pulmia. Koodaus perustuu palikoihin, joita ladotaan oikeanpuoleiseen ikkunaan ja itse ohjelmaa voi pyörittää sivun vasemmassa reunassa.
Alussa on kerrottu täsmälliset ohjeet miten mikäkin nappula toimii (myös videon kera). Nappulat ja sovellus on jaettu selkeisiin osiin, käyttöliittymä on mielestäni mielittyvä ja ymmärrettävä käyttää (myös peruskoululaisille). Palikoita vedetään sivun oikeaan ruudukkoon ja ohjelmaa ajetaan ja katsotaan sen toimintaan vasemmassa ruudussa.

Kun tehtävän on saanut suoritettua, sovellus onnittelee ja kertoo palkitsevasti tehtyjen koodirivien määrän.

Tehtävien lomaan on sijoitettu automaattisesti käynnistyviä seitysvideoita, joissa tunnetetut ohjelmoijat tai suurten firmojen johtajat kertovat koodausten hyödyistä ja koodausrakenteista. Valitettavasti kaikkiin videoihin ei ollut suomenkielisiä teksityksiä.

Kun tehtävän saa suoritettu, voi myös katsoa JavaScript-kielellä kirjoitettua koodia tekemästään ohjelmasta. Tämä on mielestäni erittäin hyvä ominaisuus. JavaScriptin tarkempi tutkiminen tehtävien teon lomassa voisi sopia esimerkiksi yläkouluun tai lukioon.

Kun ohjelman perusperiaatteet on opeteltu, ensimmäisenä koodausrakenteena esitellään silmukat. Ylimääräisiä palikoita voi myös poistaa ruudulta heittämällä ne roskakoriin. Tehtävissä esitellään silmukkarakenteiden jälkeen if-rakenne ja if-else-rakenne. Tämä esittely järjestys ainakin tämän sovelluksen kohdalla oli mielestäni mielekäs. Näitä voi myös katsoa JavaScript-kielellä. Pelin viimeisenä tehtävänä joutui käyttämään kaikkia erilaisia rakenteita. Loppupään tehtävissä myös askellus oli mahdollista, joka on varmasti hyvä ainakin alakoulutasolla. Lisäksi, jos tehtävä ei meinaa onnistua, sivun ylälaitaan ilmestyy vinkkejä, kuinka tehtävän saisi ratkaisua.

Tehtävien lopuksi sovellus tarjoaa vielä nimellä varustettua todistusta Koodaustunnin suorittamisesta, jonka voi halutesssaan jakaa (yhteistyökumppaiden) sivuistoille.