Liikkuminen Petäjävedellä

Liikunnan tehtävänä on edistää lapsen fyysisten ja motoristen taitojen kehittymistä. Esiopetuksen tehtävänä puolestaan on innostaa lapsia liikkumaan monipuolisesti ja kokemaan liikunnan iloa. Liikunta tukee motoristen ja liikunnallisten perustaitojen omaksumista. Liikunnalliset perustaidot, jotka ovat pohja kaikelle liikkumiselle, ovat:
- liikkumisliikkeet: käveleminen, juokseminen, hyppääminen, kiipeäminen, konttaaminen
- liikuntaliikkeet: seisominen, istuminen, taivutukset, kierrot, ojennukset, kääntyminen, heiluminen, pyöriminen, kieriminen
- esineen käsittelyliikkeet: heittäminen, kiinniotto, lyöminen, potkaiseminen, pomputtelu, vierittäminen, työntäminen, vetäminen
Liikunta tukee lisäksi persoonallisuuden, minäkuvan ja itsetunnon kehitystä. Liikunta antaa myös elämyksiä, tuottaa iloa sekä virkistystä ja on lapsen itseilmaisun väline. Sosiaaliset taidot kehittyvät yhteistoiminnallisten pelien ja leikkien avulla.
Liikunnan avulla voidaan tukea mm. kielellisten, musiikillisten, kuvallisten ja matemaattisten taitojen ja valmiuksien omaksumista. Lasten oppimisedellytykset paranevat motoristen taitojen kehittämisen myötä. Liikkumisen avulla oppiminen on lapselle luonnollista toimintaa ja esiopetuksen arkipäivän toiminnoissa kehittyvät myös hienomotoriikka sekä käden ja silmän yhteistyö.
Ohjatun liikkumisen lisäksi aikuisen tulee huolehtia siitä, että lapsilla on mahdollisuuksia päivittäiseen omaehtoiseen liikkumiseen. Toimintaympäristö rakennetaan aktivoimaan lapen liikkumista. Yhteistyössä huoltajien kanssa lapsia rohkaistaan liikkumaan myös vapaa-ajalla.
Petäjävedellä esiopetuksessa on käytössä liikunnan vuosikello. Lisäksi olemme mukana Ilo kasvaa liikkuen-ohjelmassa.
Kommentit
Kirjaudu sisään lisätäksesi tähän kommentin